Mestis-joukkue kaappasi tuoreen Liiga-mestarin – ”Valmis ottamaan isoa roolia”
HPK:ssa Suomen mestaruuden päättyneellä kaudella voittaneen hyökkääjä Jaakko Kuusiston uusi seura on Mestiksen Jokipojat.
Hämeenlinnalaisseura ja Kuusisto purkivat hiljattain tulevaa sesonkia koskeneen sopimuksen, mutta 21-vuotias laituri ehti olla ilman joukkuetta vain muutaman päivän.
– Sain vihiä Jaakon tilanteesta Hämeenlinnassa ja olin heti kiinnostunut hänen saamisestaan Joensuuhun. Uskon, että Jaakko on valmis ottamaan isoa roolia joukkueestamme ja odotankin hänestä isoa palasta tulosyksikköön, Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell kommentoi tuoretta hankintaa seuran nettisivulla julkaistussa tiedotteessa.
Kuusisto ehti pelata HPK:ssa kahden kauden aikana yhteensä 30 Liigan runkosarjaottelua ja yhden pudotuspelin.
Joensuulaisseura tiedotti myös Lukon nuorten joukkueen kapteenin Oskari Seppälän pelaavan joukkueessa tulevalla kaudella.
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?