Kiinnostusta riittää? Nuori suomalaispakki lähtökuopissa NHL:ssä – herättää jo huomiota: ”Ei maksa paljon”
Kuva: Getty Images
Nuori suomalaispakki Julius Honka herättää yhä melkoisesti kiinnostusta Pohjois-Amerikassa.
Menneellä viikolla levisi uutinen, jonka mukaan Dallas Stars olisi kauppaamassa pakkia muualle. Syynä tähän on Starsin mainio puolustajatilanne – Honka on jäänyt menneinä vuosina varsin pieneen rooliin joukkueen takalinjoille.
Pieni rooli ja pomppiminen AHL:n ja NHL:n välillä ovat johtaneet siihen, ettei 23-vuotiaan pakin kehitys ole ollut odotettua. Samalla Stars on vahvistunut kuin huomaamattaan pakiston osalta. Nyt seura harkitsee mediatietojen mukaan vakavissaan suomalaisen kauppaamista.
Honka on nimi, joka saattaa kiinnostaa useampaa eri seuraa. Ainakin median puolella pakin nimi on alleviivattu usealla eri suunnalla. Nuori pakki on huomattu nopeasti ainakin sekä Winnipegissä että Anaheimissa.
– Jos Stars luopuu Hongasta, pitäisi Jets-GM Kevin Cheveldayoffin ottaa Dallasiin nopeasti yhteyttä ja selvittää pakin hintaa, kirjoittaa kokenut NHL-toimittaja Mike McIntyre.
Samoilla linjoilla on Scott Billeck. Hänen mukaansa Hongan vaisuus NHL:ssä on johtunut Dallasin valmentajista. Suomalaisella on yhä potentiaalia nostaa paljonkin tasoaan.
– Hän on parempi pakki kuin Tyler Myers ja Ben Chairot. Ja hän on halvempi, Billeck kirjoittaa Twitterissä.
Ducksin siipien alle?
Myös Anaheim Ducks voisi olla yksi potentiaalinen osoite Hongalle. Fanimedia The Fansided kirjoittaa tuoreeltaan artikkelissaan, että suomalainen olisi loistava täsmäapu Ducksin alakertaan. – Honka ei todennäköisesti maksa paljoa. Hän olisi heti apu Ducksin ylivoimaan oikea käsi alhaalla pelaavana pakkina. Voi olla, ettei hänestä kasva tulikuumaa TOP4-pakkia NHL:ään, mutta Ducks voisi ottaa pienen riskin ja ottaa hänet siipiensä alle, Fansided hehkuttaa. Hongan mennyt sopimus umpeutui tänä kesänä. Nuori pakkilupaus on rajoitettu vapaa agentti – hän neuvottelee parhaillaan Starsin kanssa jatkosopimuksesta. Ykköskierroksella varattu suomalainen tienasi menneellä kaudella 863 000 dollaria.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – kaikki Suomen pelaajat päässeet karanteenista!
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Pystyykö Naisleijonat vastaamaan Yhdysvaltojen uhkaukseen rajusta fyysisestä pelistä? ”Pakkohan se on!”
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus