Jääkö Suomi tähtisikermän jalkoihin? NHL-toimittaja hahmotteli Kanadan nuorten MM-joukkuetta
Suomi on noussut yhdeksi johtavaksi maaksi nuorten jääkiekossa. Seitsemän viime vuoden aikaan Nuoret Leijonat ovat napanneet kolme maailmanmestaruutta.
Seuraavissa kisoissa Suomella on kuitenkin kova pala purtavanaan. NHL-toimittaja Craig Button hahmotteli jo tässä vaiheessa, millaisen joukkueen Kanada on saamassa kasaan. Nimilista on hurjaa luettavaa.
Kiinnostavin nimi on Alexis Lafreniere. Hänestä odotetaan varmaa ykkösvarausta ensi kesän varaustilaisuuteen. Viime kaudella hän iski juniorisarja QMJHL:ssä tehot 37+68=105 pelaamissaan 61 ottelussa.
Kesän varaustilaisuudessa aikaisin varattuja pelaajia löytyy iso lista: Kirby Dach, Dylan Cozens, Bowen Byram ja Raphaël Lavoie. Hyökkäyksen kokeneempaan kaartiin kuuluva Joe Veleno iski viime kaudella hurjat tehot junioriliigassaan: 42+62=104.
Puolustus Kanadalla on hieman vaisumpi. Ykköstähtenä luutii Byram, joka varattiin tänä kesänä koko varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana. Ykkösparissa hänen vierellään todennäköisesti nähdään Noah Dobson. Hän viimeisteli viime kauden QMJHL:n pudotuspeleissä 20 otteluun tehot 8+21=29.
Koko nimilistan voit katsoa alta.
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä

- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”