Kiekosta apua myös muuhun elämään! Nuorten Leijonien maailmanmestari vakuutti opettajansa: ”Tottunut työskentelemään paineen alla”
Kuva: Juha Tamminen
Nuorten Leijonien riveissä vuodenvaihteessa MM-kultaa juhlineella Ville Heinolalla on takanaan ikimuistoinen vuosi.
18-vuotias Lukko-puolustaja varattiin juhannuksen NHL-Draftissa heti ensimmäisellä kierroksella, kun Winnipeg Jets kuulutti Heinolan lavalle koko tilaisuuden 20.vuorolla.
Tämän jälkeen Jets kiinnitti lupauksen heinäkuussa riveihinsä kolmivuotisella tulokassopimuksella.
Vielä tulevan kauden Heinola viettää näillä näkymin Liigassa ja liikkumista kotikonnuilla helpottaa myös juuri kunnialla hoidettu autokoulu.
– Huikea fiilis kun pääsee ajelemaan ihan oikealla autolla. Se tuo sellaista omanlaista vapautta, kun pystyy liikkumaan oman mielensä mukaan, eikä tarvitse aina olla pyytämässä kyytiä kavereilta, Heinola hehkuttaa Lukon nettisivulla.
Heinolan ajo-opettaja Jaakko Viitanen kehuu tämän olleen todellinen mallioppilas.
– Villen tausta jääkiekkoilijana näkyi etenkin siinä, että hän on tottunut ottamaan ohjeita vastaan ja sisäistämään niitä nopeasti. Ville oli todella säntillinen ja keskittyi täysillä jokaiseen harjoitteeseen, Viitanen kertoo.
Opettajan mukaan ajokoetta edeltävää teoriakoetta voi myös verrata jääkiekkoon.
– Samalla tavalla kuin pudotuspeleissä, teoriakokeessa ratkaisee se viimeinen seitsemäs peli. Villen kohdalla kaikesta näki sen, että hän on tottunut työskentelemään paineen alla, Viitanen painottaa.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista NHL:n siirtolistalle – mukana MM-Leijonien tehoduo
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti