No voi pahus! Kärpät sai maailmanmestarin takaisin, hyökkääjä ja pakki puolestaan poissa kuukauden päivät
Kuva: Juha Tamminen
Liigan hallitseva hopeamitalisti Kärpät viesti torstaina ristiriitaisia uutisia.
Joukkue tiedotti kotisivuillaan, että viime kaudella helmikuussa loukkaantunut maailmanmestari Mika Pyörälä on saanut lääkäriltä peliluvan vihdoin ja viimein.
Ikävät uutiset sen sijaan koskevat kolmea pelaajaa. Liigan tehopörssin kaudella 2016-17 TPS:n paidassa voittaneen Jasper Lindstenin kuntoutuminen on kesken vieläkin. Jos taivaan merkit ovat kohdallaan, voi hän vielä ehtiä liigakauden avaukseen syyskuun puolivälissä.
Jutun kuvassa oleva Miska Humaloja ei kauden avaukseen puolestaan ehdi. Romuluisen hyökkääjän ylävartalovamma vaatii tuoreimman tiedon mukaan lepoa peräti kuutisen viikkoa. Aiemmin Kärpät uutisoi vamman vievän noin kuukauden päivät.
Oululaisilta sivussa sarjakauden avauspeleistä on myös perusluuta Taneli Ronkainen. Pakin toipumisen odotetaan kestävän jopa kaksi kuukautta.
LUE MYÖS:
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
