CHL: Pelicans – Trinec 30.08 klo 19:00 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi
Pelicans aloittaa kautta aikojen ensimmäisen CHL-taipaleensa perjantaina. Etukäteen D-lohkon jatkopaikoista kisaavat lahtelaisten kanssa tiukimmin perjantain vastustaja Trinec sekä sveitsiläinen Lausanne. Valkovenäläiselle Junost Minskille on ennustettu lohkosta vain murusia. Ottelu alkaa klo 19:00. Näet ottelun suorana livestream-lähetyksenä ilmaiseksi TV:stä.
Pelicans pelasi ilmiömäisen kauden ja vaikkei vauhti riittänyt aivan päätyyn asti, voidaan Lahdessa olla tyytyväisiä menestykseen ja historialliseen CHL-paikkaan. Kauden jälkeen joukkueesta poistui kosolti kokemusta ja taitoa. Tilalle on yritetty hankkia laadukkaita korvaajia, mutta joukkueen yleisilme on tällä kaudella nuorekkaampi. Ehdoton profiilihankinta on maalille saatu Tomi Karhunen. Puolustuksessa odotetaan johtavaa roolia Topi Jaakolalta. Kärkihyökkääjä on kokenut Juhamatti Aaltonen. Nuorilta pelaajilta tarvitaan tasonnostoa, jotta tällä kaudella päästäisiin Liigassa kärkipaikoille.
Hallitseva Tshekin mestari Trinec ei ole suomalaisille kiekkoniiloille kovin tuttu tekijä. Viime kaudella CHL:n vakiojoukkue hävisi Tapparalle kaksi kertaa. Joukkue on kauttaaltaan laadukas, sillä paikallisen terästehtaan tuki tuo taloudellista turvaa. Tutuimpia tekijöitä joukkueessa ovat NHL:ssä meritoitunut puolustaja Lukáš Krajíček, maailmanmestari Martin Ružička ja muutama vuosi sitten Espoo Bluesissa joitakin pelejä pelannut Vladimir Dravecký. Tshekkijoukkue on oiva mittari Pelicansin iskukyvylle heti CHL:n avausottelussa ja tiedossa on taatusti mielenkiintoinen ottelu.
Perjantaina kannattaa olla pulssilla ja katsoa, kuinka Ville Niemisen suojatit pärjäävät Trineciä vastaan. TV:n ilmainen ja suora lähetys kannattaa hyödyntää – samalla voit pistää vetoa sisään!
Näin katsot Pelicansin pelin ilmaiseksi:
1. Siirry in sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja valitse Pelicansin ottelu 3. Tililläsi pitää olla vähintään 1€, jotta näet ottelut. Katso Pelicansin ottelu ja laita vetoa sisään!Pelicansin otteluohjelma CHL:ssä:
Pe 30.08. klo 19.00 Pelicans – HC Ocelari Trinec Su 01.09. klo 19.00 Pelicans – Lausanne HC Pe 06.09. klo 19.00 HC Ocelari Trinec – Pelicans Su 08.09. klo 16.45 Lausanne HC – Pelicans Ke 09.10. klo 19.00 Pelicans – Junost Minsk Ti 15.10. klo 19.00 Junost Minsk – PelicansLUE MYÖS:
- Huhhuh! Aatu Räty nöyryytti ruotsalaista NHL-tähteä poikkeuksellisen rumasti
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!