Huippu-uutisia! Leijonien valmennustiimi selvillä – Jukka Jaloselle jatkosopimus
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten maajoukkueen valmennusryhmä on selvillä aina kevääseen 2022 saakka.
Suomen Jääkiekkoliitto tiedottaa verkkosivuillaan, että joukkueen peräsimessä jatkaa MM-kultaluotsi Jukka Jalonen, jonka entinen sopimus olisi kattanut enää tulevan kauden. Myös muu valmennustiimi pysyy muuttumattomana.
– Meillä on takana huikea kausi ja joukkueen kannalta on hienoa, että samat taustavoimat jatkavat myös alkavalla kaudella. Iso hatunnosto seuroille siitä, että tämä on mahdollista, A-maajoukkueen GM Jere Lehtinen kiittää tiedotteessa.
Leijonien apuvalmentajina toimivat myös jatkossa Mikko Manner sekä Antti Pennanen. Maalivahtivalmennuksesta vastaa Kari Lehtonen ja videovalmennuksesta Janne Hietaniemi.
Jalosen tuoreessa jatkosopimuksessa on huomioitava myös se, että siihen sisältyy NHL-pykälä, joka mahdollistaa lähdön Pohjois-Amerikkaan kesken sopimuskauden.
– Suomalaisia valmentajia ei juuri ole NHL:ssä ollut emmekä halua olla esteenä, jos Jukalle sopimuskauden aikana aukeaa NHL:ssä sellainen valmentajan paikka, johon hän haluaa tarttua, puheenjohtaja Harri Nummela kertoo.
Lähde: Suomen Jääkiekkoliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”