TPS:stä muistettava huima reissumies palaa jälleen kotimaahan – ”Koin, että voisi olla hyvä aika olla paikallaan”
Kuva: Juha Tamminen
Viime kausina melkoisena reissumiehenä tunnettu hyökkääjä Patrik Moisio palaa jälleen kotimaan kaukaloihin.
Mestis-joukkue RoKi tiedottaa nettisivullaan tehneensä 27-vuotiaan Moision kanssa tulevan kauden kattavan sopimuksen.
Turkulaislähtöinen peluri on kiekkoilut viimeisen kahden kauden aikana Japanissa, Isossa-Britanniassa, Ukrainassa sekä Puolassa. Ennen Rovaniemelle tuloaan hän kävi vielä testattavana Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla VHL:ssä pelaavassa Jermak Angarskissa.
– Puntaroin kesällä, että jatkanko ulkomaan kiertuetta vai mikä olisi paras vaihtoehto tässä vaiheessa. Koin, että voisi olla hyvä aika olla paikallaan ja ainakin yksi vuosi Suomessa. Minulla on ollut pätkäsopimuksia kaksi viime kautta, sekä on ollut vähän pelejä ja muutenkin rikkonaisia kausia. Tuntui hyvältä tulla Suomeen, Mestikseen ja Rovaniemelle, Moisio avaa tiedotteessa taustaa RoKiin tulolle.
Moisio on pelannut myös Liigaa Ässien, Ilveksen, sekä TPS:n riveissä. Viimeisimmällä Liiga-kaudelta 2015-16 hän teki kyseenalaista historiaa ottamalla TPS-paidassa yhdessä pudotuspelissä peräti 60 jäähyminuuttia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Naisleijonien vatsataudista uutta tietoa – pahin mahdollinen vaihtoehto uhkaa
- Karmea tilanne! Naisleijonat vatsataudin kourissa
- Liigaan tähtäävä joukkue yllätti: Risto Dufva valmentajaksi!
- Näin paljon olut maksaa olympialaisten jäähallissa!
- Naisleijonilla yllättävä etu Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan – ”Jos pelaamme oikein”
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IS: Topi Nättiseltä täystyrmäys Kärppien oudolle tempaukselle – ”Käsien pesua”
- Jenni Hiirikoski nostaa esiin Naisleijonien neljä vastuunkantajaa: ”He ovat kantavia voimiamme”
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!