Pelicans yllätykseen CHL:n avauksessa – Ville Niemiseltä totutun suoraa puhetta: ”Teimme paljon virheitä, mutta mitä sitten?”
Kuva: Juha Tamminen
LAHTI. Liigan viime kauden suurimpiin yllättäjiin pudotuspelien sukelluksesta huolimatta lukeutunut Pelicans antoi perjantaina oivan näytteen siitä, miksi joukkue on ansainnut paikkansa CHL:stä.
Liigan runkosarjassa viime kevättalvena kolmanneksi päätynyt joukkue avasi urakkansa kansainvälisillä kentillä niukalla 1-0-voitolla Trinecistä. Tsekin mestari pommitti perjantaina ensimmäisessä erässä Pelicans-vahti Tomi Karhusta peräti 22 kertaa.
Lahtelaiset olivat vieraiden pelin kääntämisen kanssa vaikeuksissa, mutta ensimmäisen tauon jälkeen voimasuhteet tasoittuivat. Altavastaajalta näyttänyt Pelicans sai kotiyleisönsä edessä punaisesta langasta kiinni ylivoimiensa turvin. Niillä se myös rankoi, kun Hannes Björninen iski illan ainoaksi jääneen maalin päätöserässä Trinecin pelatessa vajaalla.
– Olimme sitkeitä, vaikka alussa oli vähän vaikeaa, päävalmentaja Ville Nieminen luonnehti peliä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Nollapeliin venynyt ja liki 50 torjuntaa ottanut tuore vahti Karhunen sai kehut.
– Karhunen oli kyllä mies paikallaan.
Pelicansille kaikki kunnia upeasta CHL-alusta, mutta kyllä vieraat saivat katsoa myös peiliin tappion takia. Joukkue muun muassa kilautteli maalipuita ja möhläsi upean kuvion päätteeksi tyhjän maalipaikan.
– Ottelun edetessä paransimme peliä selvästi. Kuten sanottua, alussa olimme onnekkaita.
Niemisen kommenteista voisi päätellä, että perjantainkin ottelu toimi eräänlaisena kouluna. Elämä on arjessakin jatkuvaa oppimista.
– Teimme paljon virheitä, mutta mitä sitten? Virheistä oppii. Mitä pidemmälle peli meni, niin huomasimme, että sitkeys voittaa tällaisissa otteluissa.
Pelicans jatkaa CHL-urakkaansa sunnuntaina taas kotona. Ottelu sveitsiläistä Lausannea vastaan alkaa kello 19. Toimituksemme seuraa mittelöä paikan päältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois