Järkyttävä sukellus – Tappara epäonnistui CHL:ssä pahemman kerran: ”Nolla pistettä ja kaksi tehtyä maalia kahdessa ottelussa Keski-Euroopasta ei ole hyvä suoritus”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan hallitsevan pronssimitalisti Tapparan alku jääkiekon CHL:ssä oli viikonloppuna järkyttävä. Torstaina itävaltalainen Klagenfurt oli parempi luvuin 3-2 ja myöhään lauantaina kirvesrinnat tylsyivät sveitsiläisen Bielin käsittelyssä numeroin 0-1.
Tamperelaiset jäivät siis kokonaan pisteittä ulkomaan reissullaan. Jatkopaikka on karannut yhtäkkiä jo kuuden pisteen päähän.
Tappara pysähtyi CHL:n alkulohkourakan toisessa ottelussa Jonas Hilleriin. Sveitsiläinen piti nollan peräti 40 torjunnalla, ja kopeista esimerkiksi 18 tuli päätöserässä.
– Nolla pistettä ja kaksi tehtyä maalia kahdessa ottelussa Keski-Euroopasta ei ole hyvä suoritus Tapparan tasoiselta joukkueelta, mutta mitään CHL-alkulohkossa ei ole vielä menetetty, Tapparan sivuilla kirjoitettiin.
Lisäksi sivuilla painotettiin sitä, että vajaan viikon päästä Hakametsässä kumpikin tämän vieraskiertueen vastustajista kaatuu varsinaisella peliajalla.
Kirvesrintojen urakka CHL:ssä jatkuu ensi viikonloppuna. Perjantaina joukkue hakee revanssia Klagenfurtista ja sunnuntaina Bielistä.
LUE MYÖS:
- IS: Ilveksen huippuhankinnan tilanne ihmetyttää – katosi kokoonpanosta, mutta ei ole loukkaantuneena
- Tapparan ex-lupaus kirjautui NHL:n hoito-ohjelmaan
- Liiga-seura pudotti synkän uutisen – ulkomaalaisvahvistus sivussa ainakin loppuvuoden
- Jokereille karmeita uutisia – tähtihyökkääjä pitkälle sairauslomalle
- Patrik Laineen tilanteessa tapahtuu – vaimolta vihje tulevasta
- Nyt olisi vahvistus tarjolla – TPS:stä tuttu pelaaja sai lähteä
- Aleksandr Ovetshkin hyppäsi Putinin leiriin – uusi kuva Venäjän vaalikampanjasta
- Petteri Lindbohm: yllätyssiirto Liigassa!
- Leijonien mestarivalmentajan seura ahdingossa – yli 30 miljoonan eurot velat
- Sveitsistä kajahti karu arvio – suomalaisvalmentajat potku-uhan alla
- Kiekkoseura hakeutuu konkurssiin: ”Erittäin surullinen päivä”
- Leijonien mestarivalmentajan seura ahdingossa – yli 30 miljoonan eurot velat
- Petteri Lindbohm: yllätyssiirto Liigassa!
- Expressen: Sami Niku vaihtaa seuraa – tässä uusi osoite
- Sveitsistä kajahti karu arvio – suomalaisvalmentajat potku-uhan alla
- NHL-seuran suomalaislupauksesta tipahti surkea uutinen
- Eetu Randelin: iso uutinen
- Aleksandr Ovetshkin hyppäsi Putinin leiriin – uusi kuva Venäjän vaalikampanjasta