Venäläistähti Artemi Panarin lopetti juomisen ja keskittyi harjoitteluun – kuuluu nyt NHL:n parhaiten palkattuihin pelaajiin!

11,6 miljoonan dollarin vuositulot takaavan jättisopimuksen New York Rangersin kanssa kesällä allekirjoittanut Artemi Panarin ei uskonut vielä teini-iässäkään jääkiekkourasta muodostuvan koskaan ammattia.
Venäläishyökkääjä kertoo varsinkin kolmen maan suurimman kiekkotähden, Aleksandr Ovetshkinin, Jevgeni Malkinin ja Pavel Datsjukin esimerkin auttaneen tätä uralla eteenpäin.
– Lapsena unelmoin vain istuvani penkillä vanhempien Superliigan pelaajien kanssa ja pääseväni samaan kuvaan heidän kanssaan. Vähitellen tavoitteet kasvoivat. Pietarin SKA oli lopullinen unelmani, lopulta kaksi kautta SKA:n riveissä loistanut Panarin kertoo RIA Novostin haastattelussa.
NHL:ssä pelaamisesta Panarin ei haaveillut vielä pitkään aikaan.
– Ei ollut mitään mahdollisuuksia, koska en pelannut edes maajoukkueessa. Vasta liittyessäni SKA:han ajattelin: ”Entä jos…”. Lopetin juomisen sen kauden aikana. Olin juomatta neljä vuotta, koska tavoitteet olivat korkealla ja keskityin niihin. Luovuin kaikista aiemmista tottumuksistani.
– Tulin kotiin, analysoin peliä videolta, kävin jäällä ja tein töitä. Malkinin, Ovetshkinin ja Datsjukin videot inspiroivat minua. Lopulta onnistuin, Panarin kertaa ensimmäisen Rangers-kautensa alla.
Jääkiekkoon panostaminen kannatti, sillä Panarin allekirjoitti heinäkuun alkajaisiksi Rangersin kanssa seitsemän vuoden ja 81,5 miljoonan dollarin sopimuksen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?