Leijonien maailmanmestari nosti esiin kiekkovalmennuksen suuren muutoksen: ”Varsinkin nuorille pelaajille hieno mahdollisuus”
Kuva: Getty Images
Suomessa ainoastaan kasvattajaseuraansa Lukkoa edustanut Janne Niskala lopetti pitkän pelaajauransa viime kauteen.
Kevään 2011 kultaleijonan suunnitelmissa oli vetää hetki happea, mutta Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt halusi puolustajan tietotaidon heti käyttöön.
– Ensin ajattelin, että voisin pitää kokonaan vapaan vuoden, mutta kun pari kuukautta kauden päättymisestä oli kulunut ja sain vähän levätä, niin vastasin hänelle myöntävästi, Niskala toteaa Lukon nettisivulla.
Kokenut pelimies toimii tulevalla kaudella Lukon A-junioreiden apuvalmentajana ja kertoo nähneensä vuosien varrella sen, miten ammattikiekkoilijan elämä on muuttunut. Vielä parikymmentä vuotta sitten saatettiin kesä mennä läpi vain golfia ja tennistä pelaten, mutta nykyään tilanne on täysin toinen.
– Nyt mukana on omat fysiikkavalmentajat, ruokavaliot ja erityisesti viiden viimeisen vuoden aikana myös henkinen valmennus on korostunut, Niskala painottaa ja jatkaa:
– Vielä 2011 kisoissa meille kävi joku ”puhumassa”, mutta nyt kaikissa liigajoukkueissa on mahdollisuus keskustella ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Tämä on varsinkin nuorille pelaajille hieno mahdollisuus, kun muutetaan uuteen ympäristöön.
LUE MYÖS: Yllättäviä nimiä kärjessä! Lukijat valitsivat: tässä ovat Liigan parhaat sentterit
LUE MYÖS: Nuori superlupaus ykkönen! Fanit naulaavat: tässä ovat Liigan parhaat puolustajat
LUE MYÖS: Yksi nimi ylitse muiden! Kiekkofanit äänestivät – tässä ovat Liigan parhaat maalivahdit
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan