CHL: Tappara – Biel 08.09. klo 19:00 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi
Vaikean avausviikon jälkeen Tappara sai rillan päälle kotonaan, eikä Klagenfurtista ollut ottelun loppupuolella enää kirvesrintojen uhkaajaksi. Sunnuntaina nähdään, kestääkö lento myös sveitsiläistä Bieliä vastaan. Ottelu alkaa klo 19:00. Näet huippuottelun suorana livestream-lähetyksenä ilmaiseksi TV:stä.
Perjantaina Petri Matikaisen Klagenfurt taisteli kaksi erää hienosti, mutta lopulta Tappara oli selkeästi parempi numeroin 8-3. Ottelussa kunnostautuivat erityisesti kolme maalia nakuttanut Charles Bertrand sekä peräti neljä syöttöpistettä merkkauttanut Tyler Morley. Tappara ei vakuuttanut ottelun alkupuolella, mutta lopulta matsista jäi katsojille hyvä maku. Ottelun lopusta joukkue sai varmasti tsemppiä myös sunnuntaille, jolloin vastaan tulee lohkoa puhtaalla pelillä johtava Biel.
Antti Törmäsen Biel vieraili perjantaina Norjassa, jossa Frisk-Asker tarjosi joukkueelle jälleen hyvän vastuksen. Bielin 2-3 vierasvoittoa voi kuitenkin pitää pelitapahtumiin nähden ansaittuna. Biel ei ole mitenkään erityisesti loistanut lohko-otteluissa, mutta on kuitannut kolme suoraa maalin voittoa ja on tällä hetkellä piikkipaikalla.
Tappara on tässäkin ottelussa pakkovoiton edessä ja se yrittää kääntää lohkon asetelmat päälaelleen sunnuntaina. Odotettavissa on tasainen ottelu, joka kannattaa ottaa luupin alle TV:n suorasta striimistä.
Näin katsot Tapparan pelin ilmaiseksi:
1. Siirry in sivuille TÄSTÄ. 2. Avaa pelitili ja valitse Tapparan ottelu 3. Tililläsi pitää olla rahaa, jotta näet ottelut. Katso Tapparan ottelu ja laita vetoa sisään!Tapparan otteluohjelma CHL:ssä:
To 29.8. klo 20.30 KAC Klagenfurt – Tappara 3-2 La 31.8. klo 20.45 EHC Biel-Bienne – Tappara 1-0 Pe 6.9. klo 19.00 Tappara – KAC Klagenfurt 8-3 Su 8.9. klo 19.00 Tappara – EHC Biel-Bienne Ti 8.10. klo 19.30 Frisk Asker – Tappara Ke 16.10. klo 19.00 Tappara – Frisk AskerLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!