Suomalaispuolustaja Julius Hongan tulevaisuus Dallas Starsissa on ollut jo pitkään suuri kysymysmerkki.

Hongalla ei ole tällä hetkellä NHL-sopimussta, mutta The Athletic -lehden toimittajan Sean Shapiron tietojen mukaan Stars haluaisi siitäkin huolimatta nähdä suomalaisen perjantaina alkavalla harjoitusleirillä.

– Hongalla ei täydy olla NHL-sopimusta, jotta hän voisi osallistua harjoitusleirille. Teoriassa hän voisi osaa oman vakuutuksensa, joka kustantaisi mahdollisesta loukkaantumisesta tulevat kulut, Shapiro huomauttaa.

Honka ja Stars neuvottelevat parhaillaan sopimuksesta, mutta mitään varmuutta sen syntymiseen ei ole.

– Ei ole uutinen, mutta Stars ja Hongan agentti neuvottelevat sopimuksesta. Honka haluaa paremman mahdollisuuden pelata NHL:ssä tällä kaudella. Hän ei ole kuitenkaan vaatinut kauppaamista pois, mutta se on tiedossa, että Honka näkee ruohon olevan vihreämpää toisaalla, Shapiro kertoo.

The Athleticin mukaan Stars on yrittänyt läpi kesän kaupitella Honkaa toisille seuroille, mutta sopivaa ottajaa ei ole vielä löytynyt. Stars ei halua luopua lupaavasta puolustajastaan ilmaiseksi, sillä seuran vaatimuksena on ollut kolmannen kierroksen varausvuoro.

Shapiron mukaan Hongan yhtenä vaihtoehtona on tällä hetkellä paluu Suomeen ja Liigaan.

– Hongan liittyminen suomalaisen seuran harjoitusrinkiin on vain entistä todennäköisempää, mitä lähemmäksi NHL:n harjoitusleiriä pääsemme. Honka on menettänyt kaikki harjoituskaverinsa Helsingissä, koska Liiga-kausi on jo alkanut, sekä kaikki suomalaiset NHL-pelaajat ovat palanneet jo Pohjois-Amerikkaan. Tässä kohtaa hän voisi tehdä sen, mitä Jesse Puljujärvikin, eli tehdä Liiga-sopimuksen, jossa on NHL-optio, toimittaja avaa.

Hongan NHL-ura ei ole totisesti lähtenyt sillä tavalla liikkeelle, mitä häneltä odotettiin, kun hänet varattiin kesän 2014 varaustilaisuudessa ykköskierroksen 14. pelaajana.

23-vuotias jyväskyläläinen pelasi viime kaudella NHL:ssä vain 29 ottelua kirjaten tehopisteet 0+4.