TS: TPS-pomo avoimena Jonne Virtanen -kohusta: näin hyökkääjän potkuista päätettiin – ”Ei tehty kevyin perustein”
TPS tiedotti aiemmin tällä viikolla, että hyökkääjä Jonne Virtasen sopimus on purettu kaksi vuotta etuajassa.
Virtanen antoi asiasta oman näkemyksensä Twitterissä julkaisemassaan viestissä (lue täältä). Tällä kertaa TPS:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen antoi oman näkemyksensä tapahtumista Turun Sanomille.
– Päätös oli mielestämme oikeutettu ja perustui seuran arvoihin. Se tehtiin harkiten ja perustelluin syin. Jonne on ollut tärkeä pelaaja joukkueelle, sekä kannattajien ja valmentajien arvostama pelaaja. Sopimuksen päättäminen vain viikko ennen kauden alkua on iso päätös, jota ei tehty kevein perustein, Jokinen perustelee TS:lle.
Syitä TPS-pomo ei voi kuitenkaan avata julkisuudessa.
– Kunnioitamme työntekijän yksityisyydensuojaa, emmekä julkaise
työntekijöihin liittyviä, suojattavaksi määriteltyjä tietoja.
Ennen Virtasen potkuja Iltalehti uutisoi verkkosivuillaan, että Virtanen olisi ottanut lennolla yhteen päävalmentaja Kalle Kaskisen kanssa. Asia ei kuitenkaan mennyt näin.
– Kaskisella ei ollut mitään tekemistä Jonnen hyllytykseen johtaneiden tapahtumien tai hyllytyspäätöksen kanssa. Päätöksen hyllyttämisestä teimme minä ja (urheilutoimenjohtaja) Antero Niittymäki perustuen urheilujohdon itse todistamiin tapahtumiin pelimatkalla, Jokinen myöntää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite