TPS on saanut puolustukseensa merkittävän vahvistuksen.

Turkulaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että puolustaja Tony Sund liittyy joukkueen mukaan. 24-vuotias suomalaislupaus haki aiemmin syyskuussa pelipaikkaa San Jose Sharksin NHL-miehistöstä, mutta tämä osoittautui vielä liian kovaksi tehtäväksi.

– Suunnitelma oli hyvin pitkälti se, että Tony pelaisi meillä tulevan kauden. Kiitos San Joselle siitä, että he pitivät meidät tietoisina koko ajan missä Tonyn kanssa mennään, koska välillä nämä asiat myös muuttuvat, kertoo TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki seuran verkkosivuilla.

– Tonylle on kaavailtu iso rooli meille täksi kaudeksi, joten on sanomattakin selvää, että olemme innoissamme saadessamme hänet takaisin, Niittymäki jatkaa.

Viime kaudella Sund edusti vielä Liigassa Sportia. Huippukausi avasi ovet myös Leijoniin.