Asiantuntija: Suomalainen NHL-huippulupaus suorastaan dominoi alhaisella tasolla – miksi ei pelaa Liigassa?
Kuva: Juha Tamminen
Detroit Red Wings -fanien keskuudessa syntyi viime kesänä paljon ihmetystä, kun joukkue varasi toisen kierroksen (35.) alussa tuntemattoman suomalaispuolustajan Antti Tuomiston.
Tuomisto on jopa Suomessa suhteellisen tuntematon nimi, sillä 18-vuotias porilainen pelaa parhaillaan parrasvalojen ulkopuolella Ässien A-junioreissa.
194-senttinen pakkijärkäle saattaisi tarvita hieman lisää haastetta, sillä hän on mättänyt tällä kaudella 11 ottelussa jo tehopisteet 4+10=14. Viime kaudella Tuomisto teki A-junioreiden SM-sarjassa 45 otteluun tehot 9+26=35.
The Athletic -lehden asiantuntija Corey Pronman kävi katsomassa paikan päällä Ässien A-juniorien peliä ja piti totisesti näkemästään.
Tuomiston nimi löytyy Pronmanin tuoreessa kehittyneimpien kiekkolupausten -listauksessa jo sijalta kaksi.
– Tuomisto dominoi Suomessa A-junioreissa – niin kuin noin korkealla varatulta pelaajalta odotetaankin tuolla tasolla. Kävin katsomassa hänen peliään ja hän oli vakuuttava. Hän pysäytti monta vastustajan hyökkäystä ulottuvuudellaan ja fyysisyydellään. Hän ei voittaisi montaa luistelukilpailua NHL:ssä, mutta hänen luistelunsa näyttää paljon paremmalta, kuin muistin. Tästä syystä nostaisin hänen statuksensa varteenotettavaksi NHL-lupaukseksi, Pronman kirjoitti.
Ei epäilystäkään, etteikö 194-senttinen nuorukainen voisi jo testata kykyjään Liigassa Ässien riveissä.
Voi olla myös mahdollista, että Tuomisto haluaa pitää yhtenä ensi kauden vaihtoehtona Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n. Kyseisessä sarjassa nimittäin vaaditaan, ettei pelaajalla ole alla otteluita ammattilaissarjassa.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta