Ei hyvältä vaikuta! Ihmeellisesti hölmöillyt Kasperi Kapanen asiantuntijan hampaissa – ”Tähän mennessä ei ole tapahtunut mitään”

NHL:ssä viime kaudella ihastuttaneen Kasperi Kapasen tämä kausi ei ole ihan lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Nuorten maailmanmestari takoi menneellä sesongilla runkosarjan 78 ottelussa tehot 20+24=44, ja seitsemän pudotuspeliä toivat tehot 1+1=2.
Tämän kauden tehot näyttävät neljän pelin jälkeen kiikareita. Tehotilasto on synkkä -4. Kuin kaiken ”kruunuksi” Kapanen heitti Montreal Canadiens -pelissä alivoimalla mailansa kohti kiekkoa, jonka seurauksena Habs sai rankkarin. Joukkue käänsi lopulta pelin voitoksi.
Pelipaikka kärkiketjussa onkin nyt enemmän kuin vaakalaudalla. Toronto Sunin toimittaja Steve Simmonds sanoi osuvasti Kapasen olevan pelipaikkansa suhteen tällä hetkellä ”todella, todella lyhyessä hihnassa”.
– Häneen kohdistui valtavat odotukset kauden alla. Hänellä on taskussaan uusi sopimus ja hänelle annettiin Zach Hymanin paikka (John) Tavaresin ja (Mitch) Marnerin ketjussa. Kaikki ajattelivat, että siinä on mahtava paikka kukoistaa, mutta tähän mennessä ei ole tapahtunut mitään.
Uhkaava seikka on myös se, että Kapasen ketjukaverit ovat tehoilleet kivasti. Marner on nakuttanut tehot 2+3=5 ja Tavares pinnat 0+3=3.
Suomalainen tietää itsekin sen, että näin hommat eivät voi jatkua.
– Minun pitää vain pysyä positiivisena. En sano ketjumme olleen huonon, mutta emme ole päässeet täyteen potentiaaliimme. En ainakaan minä. Minun täytyy parantaa, Kapanen kommentoi lähteen mukaan.
– Minun täytyy saada jalat liikkeelle, pelata fyysisesti, taklata niin paljon kuin mahdollista ja saada kiekkoa heille, sekä päästä maalille ohjaamaan kiekkoja, Kapanen luetteli.
LUE TIISTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Outo väite – Sebastian Ahon ja muiden erikoinen tapa meinasi johtaa loukkaantumiseen? Katso video
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!