Miten käy Jesperi Kotkaniemen NHL-tehojen? Valmentajan luotto pudonnut tässä asiassa nollaan!

Montreal Canadiens-keskushyökkääjä Jesperi Kotkaniemi on saanut heti toisen NHL-kautensa alkajaisiksi erään rasitteen pois selästään.
19-vuotias sentteri ei nimittäin onnistunut tulokassesongillaan tekemään yhtään maalia vieraskaukalossa. Kaikki 11 osumaa napsahtivat tutussa ja turvallisessa Montrealin Bell Centresssä.
Canadiens aloitti kautensa tänä syksynä kolmella vierasottelulla ja Kotkaniemi onnistui heti kahdessa niistä maalinteossa, viimeksi varhain torstaiaamuna Suomen aikaa pelatussa Buffalo Sabres-kamppailussa.
NHL:n suomenkielisillä nettisivuilla muistutetaan kuitenkin nuorukaisen eräästä tilastosta, joka ei näytä kolmen ottelun jälkeen yhtä positiiviselta.
Kotkaniemi ei ole saanut toistaiseksi vielä sekuntiakaan ylivoima-aikaa, kun viime kaudella sitä tuli lähes kaksi minuuttia ottelua kohden.
Otanta on toki vielä kovin lyhyt, mutta mikäli ylivoimavastuuta ei päävalmentaja Claude Julienilta liikene jatkossakaan, voi se näkyä pitkässä juoksussa myös Kotkaniemen tehoissa.
Viime kaudella Kotkaniemi summasi 79 ottelussa 34 (11+23) tehopistettä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen