Winnipeg Jetsin Patrik Laine on ollut alkukaudesta iskussa niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin.

21-vuotias suomalaistähti on päässyt pelaamaan ison osan otteluista Jetsin ykkösketjussa ja tulosta on syntynyt. Laine on saalistanut yhdeksässä ottelussa 12 (3+9) tehopistettä.

– Näyttää, että putki kulkee. Se tarkoittaa sitä, että jotain on tehty kesällä oikein. Kesä meni kokonaisuudessaan hyvin, Laine sanoi NHL.comin haastattelussa.

Samalla Laine on tehnyt tärkeää työtä myös kaukalon ulkopuolella, sillä hän on auttanut joukkueen tulokasta puolustaja Ville Heinolaa.

Joel Armia oli Jetsissä silloin kun itse tulin ja auttoi paljon. Otti kädestä kiinni ja vähän näytti, että miten täällä toimitaan. Siitä tuli itselle tosi hyvä fiilis, että oli joku joka auttaa. Tiesin, kuinka hyvältä se tuntuu, ja siksi olen itse pyrkinyt tekemään samaa.

– Vähän on käyty syömässä ja muuta. Meikäläisellä olisi oma huone pelireissuilla (Työsopimuksen mukaan matkoilla saa oman hotellihuoneen, kun tulokassopimus on umpeutunut.), mutta New Yorkin reissulla asuttiin yhdessä ja näytin, miten matkoilla toimitaan. Ei häntä jäällä tarvitse auttaa, mutta jään ulkopuolella, Laine kertoi.