Tabut murtuvat: Entinen Liiga-pelaaja kertoi Helsingin Sanomille homoudestaan – saa rohkeudestaan valtavasti kiitosta
Kuva: Juha Tamminen
Keväällä 2018 kiekkouransa lopettanut Janne Puhakka (arkistokuvassa vuodelta 2016) on kertonut ensimmäisenä suomalaisena miesjääkiekkoilijana avoimesti homoseksuaalisuudestaan Helsingin Sanomissa sunnuntaina julkaistussa haastattelussa. (juttu on maksumuurin takana)
24-vuotias Puhakka pelasi Liigaa Espoon Bluesin paidassa kaudella 2015-16. Hän kertoo itseään vaivanneen, ettei voinut uransa aikana kertoa rehellisesti olevansa homo.
– Ihannetilanne olisi, ettei tästä tarvitsisi puhua. Mutta niin kauan kuin aihe on vaiettu, siitä on puhuttava, Puhakka toteaa haastattelussa.
Puhakan mukaan hän kertoi homoudestaan ainoastaan muutamille pelikavereilleen. Yksi luotetuista oli Bluesin kapteeni Kim Hirschovits.
Puhakka kertoi tälle eräällä automatkalla seurustelevansa miehen kanssa. Espoolaiskiekkoilun ikonin suhtauminen asiaan oli upea.
– Hirso vastasi että makeeta, onnea. Ei siihen tarvitsekaan vastata mitään muuta, Puhakka toteaa.
Puhakka on saanut rohkeasta esimerkistään jo lyhyessä ajassa valtavasti kiitosta.
Alla vain muutamia esimerkkejä lukuisista positiivisista reaktioista.
Respect! Vanha jengikaveri on oma itsensä. Hyvä niin. Tästä aiheesta on vaiettu liian kauan.
Janne Puhakka pelasi jääkiekon SM-liigassa ja vaikeni homoudestaan – ”Ajatus, ettei kopissa olisi seksuaalivähemmistöjä, on hassu” hs.fi/sunnuntai/art-…
Jääkiekko kuuluu kaikille iästä, sukupuolesta, etnisestä taustasta, vakaumuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä riippumatta. Erilaisuus on rikkaus niin yhteiskunnallemme kuin lajillemmekin. #Liiga
Janne Puhakka pelasi jääkiekon SM-liigassa ja vaikeni homoudestaan – ”Ajatus, ettei kopissa olisi seksuaalivähemmistöjä, on hassu” hs.fi/sunnuntai/art-…
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin näet Suomi–Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Leijonat taipui niukasti Tshekille EHT-avauksessa
- MM-kultaleijona Oliwer Kasken maisema vaihtuu – tässä uusi seura
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä jättää SHL:n: Liiga-sopimus!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Sopimus purettu – maajoukkuemies jättää Liiga-seuran!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Liiga-konkari Elmeri Eronen siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Lauri Marjamäki: yllätyspesti!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa