Paine Jesse Puljujärven kauppaamiseen nousee? Edmontonin kokoonpanossa huutava pula vahvistukselle

Edmonton Oilersin lähtö NHL-kauteen on ollut yllättävä menestystarina. Joukkue on pelannut 14 ottelua ja voittanut niistä kahdeksan. Pudotuspelimenestykseen seura tarvitsee kuitenkin uusia vahvistuksia.
Edmontonin on jo kerrottu haikailevan uuden kolmossentterin perään. Nyt The Athleticin toimittaja Jonathan Willis kirjoittaa, että Edmonton tarvitsee myös uuden veteraanipuolustajan.
Puolustajalle on kova tarve, sillä joukkueen puolustajat Adam Larsson ja Joel Persson ovat loukkaantuneina. Tämän hetkisen pakiston ei uskota pärjäävän pitkässä juoksussa.
Yhdeksi mahdolliseksi vastustajaksi Willis mainitsee Florida Panthersin Mark Pysykin. Puolustaja on jäänyt kissapaidassa pieneen rooliin, joten hänet voisi saada edulliseen kauppahintaan.
Oilersin mielenkiintoisin vaihtonappula on Jesse Puljujärvi. Suomalaislupauksen kauppaamalla Edmonton voisi saada itselleen isommankin nimen. Nyt, kun menestyspaineet seuran ympärillä ovat nousseet, Puljujärven kauppaamisesta on tullut yhä ajankohtaisempaa. Suomalaislupaus ei auta seuraa mitenkään, kun taas hänet voisi kaupata johonkin pelaajaan, joka auttaisi Edmontonin takaisin pudotuspeleihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!