Venäjän maajoukkuetähti kohun keskellä – syytetään osallisuudesta kryptovaluuttahuijaukseen

Jevgeni Malkin on ollut otsikoissa kotimaassaan Venäjällä. Uutissivusto Sports.ru on kirjoittanut laajan artikkelin venäläistähden osallisuudesta ison luokan kryptovaluuttahuijaukseen.
Kohu koskee Mark.Space -nimistä yritystä. Malkin on aiemmin toiminut yhtiön keulakuvana, ja on yksi sen perustajista. Venäläissivuston mukaan kiekkotähti on sijoittanut 4 miljoonaa dollaria omaa rahaansa yhtiöön. Mark.Space ehti kerätä yli 10 miljoonaa dollaria muilta sijoittajilta, ennen kuin yhtiö lakkautti yllättäen toimintansa.
Rahoja ei kuitenkaan löydy mistään. Yhtiön kehitystiimille ei maksettu missään vaiheessa palkkoja, ja nyt työntekijät karhuavat saataviaan.
Sports.run mukaan Malkin on ollut passiivinen toimija yrityksessä, mutta Mark.Spacen perustajana häntä voidaan pitää yhtenä syyllisenä yrityksen hämärään toimintaan. Uutissivusto ei syytä Malkinia kavalluksesta, vaan ennemmin vääriin ihmisiin luottamisesta, mutta oikeustoimet saattavat silti uhata häntä jatkossa.
Malkin itse kiistää kaiken, eikä ollut huolissaan kohusta.
– Unohtakaa nuo jutut. Ne ovat täyttä roskaa, Malkin kommentoi.
– Tiedän, että olen hyvä tyyppi. En tiedä, mitä tähän pitäisi sanoa. Tämä aamu on ollut hulluutta, mutta ei tässä ole tapahtunut mitään pahaa minun osaltani.
Malkin on tuttu kasvo Venäjän maajoukkueesta. Hän on urallaan voittanut kaksi maailmanmestaruutta, kaksi MM-hopeaa ja kolme MM-pronssia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä