Potentiaalinen veto: Jukurit hankki pakin, joukkueella nyt alakerrassaan kummatkin viime kauden nuorten All Star -puolustajat
Kuva: Ilari Isotalo
Liigakauden suhteellisen pirteästi aloittanut Mikkelin Jukurit tiedotti nettisivuillaan, että joukkue on solminut 2+1-vuotisen sopimuksen lupaavan puolustaja Jaakko Haartin, 20, kanssa. Pelaaja valittiin viime kaudella Nuorten SM-liigan parhaaksi puolustajaksi.
Erikoista Haartissa ja Jukureissa on se, että pelaaja valittiin sarjan All Star -kentälliseen Jukureihin jo kesällä siirtyneen Axel Rindellin kanssa.
Haarti on espoolaisen kiekkokoulun kasvatti, ja hän on voittanut urallaan jo verrattain paljon. Pakilla on palkintokaapissa mitaleita jokaisesta juniori-ikäluokasta Blues-ajoilta.
– Jukurit oli vahvasti Haartin perässä jo viime keväänä. Nyt osui hetki kohdalleen ja odotamme pelaajan pelaavan tällä kaudella sekä Jukurien A-nuorten että liigajoukkueen otteluita, Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtari sanoi.
– Pelaaja on kärsinyt pienistä kolhuista tänä syksynä, mutta hän on toipunut odotetussa tahdissa ja odotamme hänen olevan pelikuntoinen aivan lähiaikoina.
Haarti on ollut melkoinen kiekkokiertolainen viime aikoina. Hän liittyi nimittäin kesällä Pelicansin harjoitusvahvuuteen vain toviksi. Pelaaja kertoi lahtelaisjoukkueen nettisivuilla, että hänen aikeissaan oli siirtyminen Yhdysvaltojen yliopistoliiga NCAA:han. Suunnitelmiin tuli muutos muutaman rapakon takana vietetyn viikon jälkeen.
– Tein koulun eteen paljon hommia, jotta paikka yliopistoliigassa aukeaisi. Itselleni tuli kuitenkin yllätyksenä, kuinka ratkaisevassa roolissa koulumenestys on yliopistoliigassa myös jääkiekon suhteen, Haarti kertoi kesällä.
– Mikäli kursseja ei pääse läpi, niin silloin ei pääse pelaamaan ja niin edelleen. Tiedän, että jos haluan satsata jääkiekkoon, niin minun pitää laittaa siihen kaikki panokset.
Kun tie Lahdessa tyssäsi nopeasti, ei 20-vuotias pakki ole vielä miesten pelejä pelannut. Tällä kaudella otteluita on kertynyt Kiekko-Espoon nuorissa vain neljä kappaletta.
LUE MYÖS: HIFK:n tähtihyökkääjä oli Liigan palkkakuningas – nämä pelaajat tienasivat eniten
LUE MYÖS: Hurjat tulot! Lauri Marjamäki valmentajien palkkakuningas – Jukka Jalonen ja kumppanit jäivät taakse
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tältä näyttää Sveitsin joukkue Tampereen EHT-turnauksessa
- Niclas Westerholm: uusi joukkue!
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaistaituri uuteen joukkueeseen!
- Tässä Tshekin joukkue Tampereen EHT-turnaukseen – mukana Liiga-pelaajia
- HIFK pelaajakaupoilla – haaviin maaliahne hyökkääjä!
- No nyt! Vasta 17-vuotias Liiga-komeetta valittiin maajoukkueeseen
- Kylmät kävi – Liigan viime kauden tehohyökkääjälle potkut Venäjällä
- Olli Jokinen paljasti: tällaiset treenit HIFK:lla on edessä ruman tappion jälkeen
- Totaalinen sulaminen! Ilvestä nöyryytettiin poikkeuksellisella tavalla Liigassa
- HIFK-faneilta näyttävä kannanotto seurajohtoa vastaan – katso kuva
- Liigasta tuttu MM-järkäle siirtyy Jokereihin!
- Aleksi Saarelasta jysähti yllätystieto!
- Urheilucast: HIFK hyllytti Janne Pesosen – ”Ihan uusinta tietoa”
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin kolminkertainen jäähykuningas – ”Sarjan parhaita”
- IL: HIFK:n Janne Pesonen sivuun – taustalla ikävä syy
- HIFK: karu uutinen sairastuvalta!
- Liigan viime kauden pistetykki: siirto Venäjälle
- Olli Jokinen paljasti: tällaiset treenit HIFK:lla on edessä ruman tappion jälkeen
- HIFK-faneilta näyttävä kannanotto seurajohtoa vastaan – katso kuva
- Emil Hemming vaihtaa maisemaa!