MTV: Jonne Virtanen puhuu suunsa puhtaaksi TPS:stä: ”Kun köntsä on housussa, pitää kävellä rauhassa eteenpäin”
Kuva: Ilari Isotalo
TPS on ollut pitkään Liigan kohuseura numero yksi. Seurasta on kauden mittaan poistunut päävalmentaja Kalle Kaskinen, urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki ja joukkueen omistajat ovat jo tavanneet fanejakin suljettujen ovien takana.
Kaikki lähti kuitenkin liikkeelle Jonne Virtasen potkuista ennen kaudean alkua. Nyt kulttipelaaja otti kantaa TPS:n tilanteeseen MTV Urheilun haastattelussa. Kaskisen potkujen suhteen hän on brutaalin rehellinen.
– Peli ei toiminut, vaikka ympäriltä vaihdettiin porukkaa. Ehkä potkut olisi voinut antaa jo vähän aiemmin, Virtanen sanoo.
Mitään kaunoja Virtasella ei kuitenkaan ole Kaskisen suuntaan.
– Välillä unohdetaan, että olemme täällä jääkiekossa kuitenkin töissä. Ei se tee kenestäkään huonompaa jätkää, jos ei saa keskialueen träppiä kuntoon, lauo kiekkoa ylämummoon tai ota vetoja kiinni.
TPS etsii nyt uutta urheilutoimenjohtajaa Erkka Westerlundin johdolla. Paineet uuden henkilön löytämiseksi ovat kovat, mutta Virtasen mukaan nyt ei kannata hätäillä.
– Kun köntsä on housussa, pitää kävellä rauhassa eteenpäin, että löytyy ratkaisu, Virtanen lausuu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK julkisti ensi kauden maalivahtinsa – ”Paljon potentiaalia”
- Westerholmin veljekset palaamassa Ruotsiin – muhkea vuosipalkka!
- Jesse Puljujärvi yllättää – poseeraa Usain Boltin kanssa
- SHL:n ”suomalaisjoukkue” kesälomille – legenda lopettaa: ”Päätös on lopullinen”
- Aleksander Barkov saa seuraa? Myös toinen Floridan NHL-mestari haluaa MM-kisoihin
- Tyttöystävä lipsautti: Aleksander Barkov matkaa MM-kisoihin!
- Patrik Laine lytättiin täysin – suomalaistykki olikin oikeassa
- IS: Kovia tehoja takonut puolustaja siirtyy Liigaan!
- Entiselle Liiga-pistetykille karmea kohtalo: jalka amputoitiin
- Pistehirmu etsii uutta seuraa – Liiga-joukkue yllättäen mukana taistelussa!
- Suuri suru: Lukon mestarijoukkueen maalitykki on kuollut
- Jesse Puljujärvi: agentilta iso NHL-paljastus Iltalehdelle
- IS: Leijonille huippuvahvistus MM-kisoihin!
- Se oli siinä – Liigan pistehirmu lähtee!
- Pistehirmu etsii uutta seuraa – Liiga-joukkue yllättäen mukana taistelussa!
- Kärpät julkaisi maalivahtisopimuksen: ”Pystyy haastamaan Niklas Rubinin peliajasta”
- Nämä NHL-tähdet vapautuivat Leijonien käyttöön MM-kisoihin!
- Olympialaisissa nähty pakkijätti siirtyy Liigaan!
- Leijonat saamassa huippuvahvistuksen MM-kisoihin – MTV: ”Keskusteluja käyty”
- Lähde: Liigan häntäpään seura ampuu kovilla – hirmuhankinta kiikarissa!