CHL: EV Zug – Tappara 19.11. klo 20:45 | Katso ottelu suorana ja ilmaiseksi
Tiistaina Tappara jatkaa CHL:n pudotuspelejä EV Zugia vastaan. Ensimmäinen osaottelu päättyi viime viikolla Hakametsässä 3-3 ja Tappara lähtee tavoittelemaan vierasvoittoa päästäkseen otteluparista jatkoon. Tapparan vierasottelu alkaa tiistaina 19.11. klo 20:45 ja pystyt seuraamaan ottelua TV:stä.
Tapparan viime viikko ei ollut mikään helppo. Joukkue pelasi EV Zugia vastaan kovan kamppailun tiistaina Hakametsässä. Zug meni ottelun alussa 0-2 johtoon, ennen kuin kirvesrinnat tajusivat, ettei perustason liigavauhti riitä tässä kahinassa mihinkään. Tappara tuli peliin mukaan kovalla sykkeellä ja viimeisteli kaikki maalinsa ylivoimalla. Ottelun päättyminen tasapeliin oli varmaankin täysin oikeudenmukainen tulos.
Loppuviikosta Tappara pelasi kaksi peliä kotoista Liigaa. Kovakuntoiset Ilves ja JYP olivat parempia ja tuloksena oli kaksi tappiota. Ilvestä vastaan ottelu oli hyvin tasainen, mutta JYP antoi Jukka Rautakorven suojateille runtua oikein isän kädestä ja ottelu päättyi 5-1 jyväskyläläisille. Tapparalle jäi siis parannettavaa, jotta tie CHL:n kahdeksan parhaan joukkoon aukeaisi.
Aivan kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä pikareissua Sveitsiin katsomaan CHL:ää. Onneksi TV on mukana tässäkin ottelussa ja tarjoaa asiakkailleen suoran striimin. Pistä TV tulille ja kannusta Tappara voittoon nojatuolistasi käsin. Käytä samalla hyväksesi in loistavat livevetomahdollisuudet.
Näin katsot Tapparan pelin ilmaiseksi:
- Siirry in sivuille TÄSTÄ.
- Avaa pelitili ja valitse Tapparan ottelu
- Tililläsi pitää olla rahaa, jotta näet ottelut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan entinen maalihirmu: ura ohi!
- Antti Raannan tilanteesta päivitys
- AL: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Tässä ovat olympialaisten kaikki jääkiekkoselostajat ja asiantuntijat
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Mikael Granlundilta isoja sanoja Leijonista: ”Se tunne on niin siistiä”
- The Athletic: Leijonien olympiapuolustaja joutumassa siirron kohteeksi NHL:ssä
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Yle: Kärpät teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Tappara: jättiuutinen!
- Leijonat sai uutisia NHL:stä
- Markus Granlund NHLWAMille: Paluu Liigaan suunnitelmissa – tässä seurassa
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Jääkiekon olympiafinaalista tulossa fiasko? ”Miltä tuntuisi olla kaveri, joka joutuu kertomaan, että…”
- Jokerit-puolustaja: uusi joukkue!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!