Uransa päättänyt HIFK:n ex-kapteeni muistelee NHL-kokeiluaan: ”Kova koulu”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK:ta 12 kauden ajan edustanut hyökkääjä Arttu Luttinen lopettaa pelaajauransa.
HIFK:n kapteenina vuosina 2015-17 toiminut 36-vuotias Luttinen pelasi kahden viime kauden ajan monikansallisessa EBEL-sarjassa edustaen unkarilaista Fehérvária. Liiga-urallaan mies pelasi yhteensä 749 ottelua, joissa laitahyökkääjä iski tehot 170+183=353.
Kolme SM-hopeaa ja yhden pronssin Liiga-urallaan voittanut Luttinen edusti Suomen kaukaloissa HIFK:n lisäksi Lahden Pelicansia sekä Espoon Bluesia.
Luttinen on Ottawa Senatorsin 3. kierroksen varaus kesältä 2002. NHL-unelma jäi lopulta haaveeksi, joskin helsinkiläinen pelasi yhden kauden Senatorsin farmijoukkue Binghampton Senatorsissa. Yhtään NHL-ottelua kyseinen kausi ei miehen tilille kuitenkaan tuonut.
– Se oli kova koulu. NHL-seura (Ottawa) oli sillä kaudella Stanley Cupin finaaleissa samalla kun farmiseuramme oli koko AHL:n huonoin. Siinä oli tietyllä tapaa aika kova ero. Joulun jälkeen olin joukkueen ainoa eurooppalainen. Sai vuoden verran näytön mahdollisuutta mutta en ollut tietyllä tapaa valmis ja riittävän hyvä siihen. Silmiä avaava kokemus ja tietää nyt Pohjois-Amerikan meiningin. Kiekkotaso siellä on vielä aika paljon kovempi kuin täällä, Luttinen kertaa kauttaan Senatorsin organisaatiossa HIFK:n kotisivuilla antamassaan haastattelussa.
HIFK tiedotti Luttisen lopettamisesta perjantaina.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan