Yllättävä suomalaisnimi kerää kovaa ylistystä NHL:ssä: ”Tuleva TOP-6 -hyökkääjä”
Kuva: Getty Images
New York Islandersin mukaan marraskuun alussa kutsuttu suomalaishyökkääjä Otto Koivula on antanut oivia näyttöjä viime aikoina.
21-vuotias nokialainen ei ole avannut vielä neljässä pelaamassa ottelussaan pistetiliään, mutta raportit antavat hyvää kuvaa entisen Ilves-hyökkääjän esityksistä.
The Hockey Writers -sivuston toimittaja Matt Rothman uskookin, että Koivulle voisi löytyä tällä kaudella vakituinen paikka NHL:stä.
– Koivula pystyy pelaamaan laidassa kuin myös sentterinä. Hän voisi saada hyvin peliaikaa tällä kaudella, sillä Islandersin sentteriosasto on hyvin kapea. Normaali kolmossentteri Derrick Brassard on ollut todella vakuuttava, mutta nyt kun hänet on pistetty laidalle, niin se voisi avata Koivulalle pelipaikan, Rothman kertoo.
Rothman näkee Koivulassa potentiaalia Islandersin tulevaksi kärkihyökkääjäksi.
– Jos hän viettäisi vielä hieman aikaa AHL:ssä, niin se voisi olla nuorelle pelaajalle hyvä paikka saada enemmän vastuuta ja kehittyä lisää. Hän voi olla tuleva TOP-6 -hyökkääjä Islandersille, toimittaja kirjoittaa.
Yksi asia joka täytyy vielä huomioida, on se, että Islandersin konkariosaston miehet Matt Martin ja Tom Kuhnhackl ovat palautumassa loukkaantumisistaan, joten Koivulan jatkaminen NHL:ssä ei ole mitenkään varmaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Liigassa tehtiin yhtenä iltana kaksi huikeaa ennätystä!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan