Liiga-mestari palaa yli vuoden tauon jälkeen tositoimiin – ”Olen kiitollinen ja iloinen”
Kuva: Juha Tamminen
Mestiksessä tällä hetkellä kuudentena majaileva TUTO Hockey saa keskiviikon kotiotteluunsa Peliittoja vastaan mielenkiintoisen vahvistuksen, kun kokenut puolustaja Kalle Kaijomaa (arkistokuvassa) debytoi joukkueen takalinjoilla.
35-vuotias Kaijomaa on solminut turkulaisryhmän kanssa tammikuun loppuun asti kestävän sopimuksen. Tuoreessa kontrahdissa on ulkomaan siirron mahdollistava pykälä.
– Olen kiitollinen ja iloinen TUTOlle, että saan mahdollisuuden pelata 13 kuukauden tauon jälkeen. Olen treenannut joukkueen mukana nyt kaksi viikkoa. Jo tässä ajassa olen huomannut, että joukkueella on keskenään todella hyvä meininki. On ollut myös todella mukavaa päästä kuuntelemaan nuorempien juttuja, kun viimeisen 6 kuukauden aikana on treenannut pääosin yksin, Kaijomaa toteaa seuran nettisivulla julkaistussa tiedotteessa.
Kaijomaa on pelannut urallaan Liigassa SaiPan, JYPin, Tapparan, Bluesin ja TPS:n väreissä peräti 467 runkosarjaottelua tehoin 41+104=145. Pudotuspeleissä 61 ottelun saldo on 5+9=14.
JYPissä Kaijomaa juhli Liiga-mestaruutta 2009, sekä saavutti SM-pronssia 2010.
Viime kaudella pakki pelasi Saksan pääsarjaseura Schwenninger Wild Wingsissa 16 ottelua summaten niissä kolme syöttöpistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura