KHL:n nettisivuilla tiedotettiin tiistaina, että Jokereissa huikeaa jälkeä koitoksesta toiseen tekevä Mikko Lehtonen on valittu sarjan marraskuun parhaaksi puolustajaksi.

Valinta ei selittelyitä kaipaa, sillä perustelut olivat upeaa luettavaa.

– Hänen edustama joukkue voitti viisi peliä yhdeksästä. Lehtonen teki viisi pistettä (3+2=5) netoten tehotilastoon lukeman +6. Pakki teki kaksi maalia Amuria vastaan ja teki voittomaalin Torpedoa vastaan.

– Lehtonen ampui 43 kutia maalia kohti. Se oli pakkien paras lukema marraskuun osalta.

Helsingin Jokerit

@jokerithc
Mikko Lehtonen (@mik_lehtonen) on nimetty marraskuun parhaaksi puolustajaksi KHL:ssä🔥🔥

Lehtonen teki 9 pelissä 3+2=5 pistettä ja tehotilaston lukema oli +6. Lisäksi hän laukoi kaikista puolustajista eniten kohti maalia (43).

Onnittelut, Bobi!👏👏

#Jokerit #KHLfi

Lehtosen kunnia ei ole mikään ihan jokapäiväinen juttu. Jokerien pelaajia on aiemmin valittu KHL:ssä kuukauden parhaaksi pelipaikallaan vain kerran, kun Ryan Zapolski sai tunnustuksen parhaana maalivahtina lokakuussa 2017. Lisäksi Eeli Tolvanen valittiin samaisella kaudella kahdesti sarjan parhaaksi tulokkaaksi.

Maailmanmestaripakki on takonut tällä kaudella tehot 8+12=20. Noilla irtoaa Jokerien sisäisen pistepörssin kakkossija. Koko sarjassa Lehtonen on puolustajien pistepörssissä viidentenä.

Jokerit keikkuu läntisessä konferenssissa seitsemäntenä, jo yhdeksän pinnaa ensimmäistä putoajan paikkaa edellä. Maanantaina helsinkiläiset kaatoivat Salavat Ufan vieraskaukalossa 3-2.