NHL-unelma vielä kaukana? Entinen liigatähti pelaa AHL:ssä nelosketjussa – tuskaili pitkään avausmaalin kanssa
Kuva: Ilari Isotalo
Täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan siirtyneen Oula Palveen kausi ei ole mennyt odotusten mukaisesti.
27-vuotias suomalaissentteri lähetettiin ennen NHL-kauden alkua AHL:n Wilkes-Barre/Scrantoniin, jossa hän on viettänyt tähän mennessä koko kauden.
Palve on esiintynyt 29 ottelussa vaisuin tehopistein 1+5=6. Samalla rooli on muuttunut puolustavammaksi, sillä vastuuta on tullut viime aikoina kolmos- ja nelosketjuissa.
Ensimmäisen maalinsa Palve sai tililleen vasta marras-joulukuun vaihteessa.
– Se meni reiden kautta sisään. Joskus, kun et onnistu maalinteossa, niin sinun on vain mentävä maalin eteen ja oltava onnekas. Sain maalin tehtyä ja olen iloinen siitä, Palve kommentoi tuolloin dkpittsburghsports.comille.
Suomalaissentteri on joutunut totuttelemaan AHL:ssä uuteen rooliin, sillä hän pelasi vielä viime kaudella TPS:n kärkiketjuissa. Liigassa Palve tehtaili 53 ottelussa komeat 51 (16+35) tehopistettä.
LUE MYÖS: Pelkkä uutisankka? Leijonavahdista levisi Venäjällä jo karmeita uutisia – KHL-seura korjailee
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!