Nuoret Leijonat aloitti taipaleensa nuorten maailmanmestaruuskisoissa tahmeasti. Peli takkuili alusta loppuun, ja ainoastaan maalivahti Justus Annusen torjunnat pitivät numerot siisteinä.

Pitkään näytti siltä, ettei Annusta onnistuta ohittamaan mitenkään. Lopulta siihen tarvittiin ilmaveivi Nils Höglanderilta. Ruotsissa osumaa hehkutettiin ansaitusti. Expressen kasasi yhteen asiantuntijoiden kommentteja tempusta.

– Mahtava maali Höglanderilta.

– Höglander on tehnyt kenties kauneimman maalin nuorten kisojen historiassa.

– Siinä oli turnauksen komein maali. Kaikki muut voivat lähteä kotiin.

Ruotsissa ilmaveivillä on aivan oma nimensä. Sitä kutsutaan Zorro-maaliksi, fiktiivisen miekkasankarin mukaan. Höglanderia puolestaan tituleerattiin TV-lähetyksessä jo Zorro-kuninkaaksikin.