SHL:n kärkijoukkue nappasi Liigan ex-huippupuolustajan – ollut pelaamatta yli vuoden!
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:sta ja JYPistä tuttu puolustaja Yohann Auvitu palaa jälleen tositoimiin.
Ruotsin SHL:n kärkijoukkue Luleå HF tiedottaa nettisivullaan tehneensä 30-vuotiaan Auvitun kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
Ranskan maajoukkuepakki on ollut loukkaantumisen vuoksi yli vuoden poissa kaukaloista.
Auvitu ehti pelata viime kauden alussa KHL-seura HK Sotshissa 25 ottelua, joissa summasi tehot 2+4=6.
Ruotsalaisjoukkueen urheilupomo Stefan Nilsson on uudesta vahvistuksesta innoissaan.
– On upeaa saada Yohann joukkueeseen hyvissä ajoin ennen runkosarjan loppua. Hän on kokenut kahden suunnan puolustaja, joka pystyy pelaamaan monissa rooleissa. Hän ei ole pelannut vuoteen, joten annamme hänelle aikaa päästä kiinni pelirytmiin, Nilsson toteaa tiedotteessa.
Auvitu uhkuu pelihaluja.
– Tuntuu mahtavalta pelata loppukausi Luleåssa. Vuoden tauon jälkeen olen todella innoissani päästessäni taas pelaamaan. Olen harjoitellut hyvin itsekseni, mutta ymmärrän, että vie hetken aikaa päästä jälleen vireeseen. Aluksi on oltava malttia ja järkeä, Auvitu painottaa.
Auvitu pelasi 2010-16 yhteensä 216 Liiga-ottelua JYPin ja HIFK:n väreissä. Jyväskyläläisseurassa hän pääsi juhlimaan Liiga-mestaruutta keväällä 2012.
Monipuolinen pakki on pelannut urallaan myös 58 NHL-ottelua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois