Pelicans-lupaus latoi kovia pinnoja, mutta putosi Nuorten Leijonien MM-joukkueesta – myönsi suuren pettymyksen: ”Siinä oli pari päivää sulateltavaa”
Pelicans-hyökkääjä Samuel Salonen myöntää pettymyksensä, kun hän ei päässytkään mukaan vuodenvaihteessa pelattuihin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Pääsy kisakoneeseen saattoi olla joillekin itsestäänselvyys pelaajan ollessa valmistavissa otteluissa sinivalkoisten tehokkaimpia.
– Kyllä se otti silloin koville, kun ilmoitus tuli. Siinä oli pari päivää sulateltavaa, valmistavissa peleissä kuuteen otteluun tehot 3+2=5 tehnyt Salonen muistelee vakavalla äänensävyllä.
Putoaminen yllätti pelaajan täysin.
– Olin aika varma, että paikka on vähintään edes lähellä. Pelit maajoukkueessa olivat menneet sen verran hyvin ja kun seurajoukkueessakin kulki, niin ajattelin, että nyt mahtuisi. Mutta kyllä siitä on jo päästy yli. Hommat jatkuvat, ei auta jäädä märehtimään.
Ristiriitainen arki Liigassa
Nyt pettymystä lienee lievittää se, ettei Suomi sittenkään menestynyt kummoisesti. Tai siis mitenkään. Nuoret Leijonat jäi neljänneksi. Samalla Salonen on päässyt jatkamaan arkea lahtelaisjoukkueessa, eikä esimerkiksi tuntuma ole hävinnyt. Asioilla on aina puolensa. – Kesällä oli tavoitteena, että haluan vetää Liigassa pitkään. Hyvä, että olen saanut olla tässä pidempään, mutta hommat ovat vielä kesken. Paljon pitää tehdä duunia, että saa pidettyä ruudun, pelaaja itse arvioi. Vantaalla vuonna 2000 syntynyt laituri pelaa Liigassa nyt ensimmäistä kauttaan. Sen 18 peliä ovat tuoneet tehot 0+4=4 (-1). Maalitili ei ole vielä auennut, kun kiekot ovat kilisseet lähimmillään maalirautoihin. – Olen pelannut mielestäni hyviä pelejä, mutta vielä voi odottaa lisää. Koen, että pystyn tekemään tulostakin paljon enemmän. Pelicans on pienessä lirissä, sillä se on vajonnut onnettomien viime aikojen takia pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle. Sijoitusten pitäisi muuttua pikimmiten hinnalla millä hyvänsä. – Nyt pitäisi alkaa laittamaan paikoista sisään, että pystyisi auttamaan joukkuetta myös sitä kautta. Osaan kuitenkin tehdä maaleja, niin niitä pitää sitten myös tulla. Ei auta, että vain leikkii maalintekijää, Salonen painottaa. Viikonloppu toi taas lunta Pelicansin tupaan, kun huikeassa tikissä olevan KooKoon käsittelyssä lahtelaisille jäi käteen tuplapeleistä lähinnä luu. Eli nolla pinnaa. – Meillä on ollut joukkueessa hyvä meininki, ja ihan hyvin ollaan myös pelattu. Viikonlopun KooKoo-peleissä vaatimustaso oli tosi korkea. SaiPaa vastaan ei saa yhtään lipsua, vaan hommat pitää tehdä kunnolla. Sieltä tulee nälkäinen SaiPa, kun niillä on alla voitto JYPistä. Kaikki pitää antaa, että tulee täydet kolme pistettä, Salonen ennakoi perjantain peliä. LUE MYÖS: Kaapo Kakko putsasi pöydän Urheilugaalassa – myös Kevin Lankiselle upea kunnianosoitus Toimittaja paljasti: Ville Koistinen palaa ensi kaudella Liigaan – osoite selvillä Lähde: Pelicansin kotisivutLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan