Kalliiksi tuli: Jonne Virtaselle jättikorvaukset TPS:ltä – potkut todettiin perusteettomiksi!

TPS:n ja seuran ex-hyökkääjä Jonne Virtasen väliseen kiistaan on saatu ratkaisu.
Virtanen julkaisi Twitter-tilillään välimiesmenettelyn 16.tammikuuta tekemän päätöksen, jonka mukaan TPS velvoitetaan korvaamaan Virtaselle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 98 500 euroa.
Turkulaisjoukkue joutuu lisäksi korvaamaan oikeudenkäyntikuluja 30 145,44 euroa, sekä välimiehen 7 000 euron suuruisen palkkion.
Virtanen korostaa julkaisussaan, ettei hänellä ole ongelmia seuran kanssa, ainoastaan tiettyjen seurassa toimivien/toimineiden kanssa.
Kulttihyökkääjä kiitti myös asianajajiaan ja Pelaajayhdistystä avusta asian hoitamisessa.
Tärkeimpänä tukena ovat luonnollisesti olleet läheisimmät.
– Suurin kiitos kuitenkin perheelleni ja vanhemmilleni jotka auttoivat jaksamaan kun olin välillä aika syvissä vesissä tämän keissin aikana, Virtanen kirjoittaa.
Kiekkouraansa Tanskassa Herning Blue Foxin riveissä jatkava Virtanen on päätöksestä helpottunut, mutta korostaa prosessin vaikutuksia myös muihin kuin itseensä.
– Itse olen huomannut, että tikareiden heittely ja ihmisten mustamaalaaminen mediassa vaikuttaa muihinkin kuin asianomaisiin, pahimpana esimerkkinä lapsiin, Virtanen muistuttaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!