Mestis-luotsi hermostui täysin – haukkui tuomarit aivan lyttyyn ja sai kakkua: ”Nää on ihan hirveetä sirkusta illasta toiseen”
Kuva: Juha Tamminen
Mestis-joukkue Peliittojen luotsi Vesa Petäjälle on lätkäisty kahden ottelun toimintakielto viime viikkoisen TUTO-pelin seurauksena, sarjan kotisivuilla tiedotettiin. Heinolalaisten päävalmentaja hermostui tappiollisen kotipelin jälkeen ottelun lehdistötilaisuudessa täysin.
Peliitat taipui turkulaisvieraalle kotonaan lauantaina numeroin 2-3. Isäntien Lauri Heino ja Matias Mustonen saivat ottelussa isot jäähyt. Rangaistusminuutit kirjattiin 45-10 heinolalaisille.
– Jäähyttömästi on helppoa pelata, jos jäähyjä ei vihelletä. Jos tuomarit tulee sillä asenteella, että pelaajat on väsyneitä ja turhautuneita, niin kyllä näistä aikamoiset härdellit saa käyntiin, Peliittojen Petäjä lausui selostaja-toimittaja Juha Tammen vetämässä lehdistötilaisuudessa.
Peliitoilta sivussa oli epäonnisen tapahtumasarjan takia Pasi Kouvalainen, joka on heinolalaisten kippari. TUTOlle puolestaan voittomaalin tempaisi Lassi Vanhatalo.
– Meillä oli jätkä pelikiellossa, se eilen (perjantaina) vahingossa törmäsi linjatuomariin, kun molemmat väisti samaan suuntaan. Tän ottelun voittomaalin teki pelaaja, joka rullas eilen noin 20 metrin vauhdilla yhden äijän pää edellä laitaan. Ja se pelasi tänään.
Pudotuspeleistä todennäköisesti karsiutuvan Peliitojen käskyttäjä jatkoi kehuja TUTOlle – muttei tuomareille.
– Emmä niinku… TUTO oli selkeesti parempi. Mut mua niinku sylettää ihan suunnattomasti tää, että kurinpito- ja tuomaristopumppua ei saada niinku millään millekkää semmoselle tasolle, et näitä pelejä kannattais ylipäätään ees pelaa. Nää on ihan hirveetä sirkusta illasta toiseen.
Tänään Peliitat kohtaa kotiaskissaan Kiekko-Vantaan.
– Keskiviikkona uudestaan. Katotaan, kuka tulee johtamaan tirehtööriks sillon. Kurinpito päättää, ketkä meillä pelaa keskiviikkona.
– Jotain tälle varmaan kannattas tehä.
Ottelussa oikeutta jakoivat päätuomarit Pasi Nieminen ja Pekka Virta, linjalla olivat Nico Grundström ja Janne Laukkala.
Peliitoille lätkäistiin lisäksi tuhannen euron sakko.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Liiga-sensaatio tulikuumana – Saku Koivun ennätys murskaksi
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Jymykäänne! IL: Yllättävä seura Liigaan?
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”