Muistatko Jan Calounin? Liigan ex-supertähti palaa Suomeen – juhlavieras Liiga-pelissä
Kuva: Juha Tamminen
HIFK järjestää lauantaina hienon juhlapelin, kun joukkue kohtaa KalPan Liigassa.
Ottelussa juhlistetaan samalla seurassa vuosina 1997–2001 pelannutta Jan Calounia. Liigan ex-supertähti saapuu otteluun kunniavieraana paikalle ja on myös fanien tavattavissa.
Tshekkitaituri muistetaan Suomessa hirmutehoistaan. Juonikas pelaaja takoi Liigassa hurjia lukemia kaudesta toiseen. Hän pelasi HIFK:ssa 160 ottelussa saalistaen 92+131=223 tehopistettä.
Caloun voitti HIFK:ssa SM-kultaa 1998 ja -hopeaa 1999. Tshekin maajoukkueessa hän voitti olympiakultaa 1998. Helsinkiläisseuran jälkeen tshekki edusti myös Bluesia 2001-04.
Tshekki kokeili urallaan siipiään myös NHL:ssä. Hän iski San Jose Sharksissa kaudella 1995-96 11 peliin varsin potentiaaliset tehot 8+3=11. Hänen lopullinen läpimurto Pohjois-Amerikassa jäi tekemättä useista vahvoista AHL-kausista huolimatta.
Caloun päätti uransa kotimaassaan keväällä 2010. Hän on sen jälkeen toiminut valmentajana kotikaupungissaan pelaavan HC Slovan Usti nad Labemin organisaatiossa.
LUE MYÖS: Lauri Tukosen Liiga-pesti päättyi lyhyeen: ”Puhuttiin kuin mies miehelle”
LUE MYÖS: Karmeaa katsottavaa! MM-kisoihin suunnitellun areenan katto romahti rajusti Venäjällä
LUE MYÖS: Patrik Laine osui NHL:ssä – sutkautus tv-kameroille naurattaa Kanadassa: ”Minulla on paha mieli”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”

- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”