Tappara tiedotti maanantaina kotisivuillaan, että Nuorten Leijonien lupaavat hyökkääjät Kristian Tanus (kuvassa) ja Patrik Puistola vaihtavat seuroja Liigassa. Ensiksi mainittu palaa Tampereelle Mikkelistä, jälkimmäisenä mainittu sen sijaan suuntaa Mansesta Kaakkois-Suomen suuntaan.

Tanus siirtyi lainasopimuksella Jukureihin jo vuoden 2019 tammikuussa, mutta nyt hän palaa Savon sarvipäistä kirvesrintojen riveihin sopimuksella, joka kattaa loppukauden ja kaksi seuraavaa sesonkia.

Nimenomaan Tapparassa liigadebyyttinsä tehnyt alle 18-vuotiaiden maailmanmestari on tehtaillut pääsarjassa 47 pelissä tehot 6+8=14.

Lisäksi Tapparan Puistola pelaa loppukauden lainalla kaikki yllättäneessä ja tamperelaisillekin pahaksi kilpakumppaniksi muovautuneessa KooKoossa. Sopimus on mallia loppukauden mittainen.

Jukurit liittyy Tanuksen tavoin Puistolaankin merkittävästi, sillä hän piipahti tuossa porukassa aiemmin talvella seitsemän pelin ajan. Maailmanmestari Pasi Puistolan poika on tehnyt Liigan 47 ottelussa tehot 3+5=8.

Pelaajien uusista joukkueista Tappara on Liigassa kakkosena 92 pinnallaan ja KooKoo sensaatiomaisesti neljäntenä 87 pisteellään.