Oulun Kärpät hankki lisää tulivoimaa puolustukseensa – nappasi Pelicans-pakin
Kuva: Juha Tamminen
Oulun Kärpät on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 27-vuotiaan puolustaja Miihkali Tepon kanssa.
HIFK-kasvatti on pelannut alkukauden Lahden Pelicansissa, joissa mies on iskenyt 44 pelissä tehot 2+5. Miehellä oli meneillään toinen kausi Lahdessa.
– Miihkali Teppo on jo usean vuoden ajan osoittanut olevansa luotettava Liiga-puolustaja, ja hän sopii ominaisuuksiltaan erinomaisesti meidän loppukauden pakistoomme,
Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kommentoi oululaisten tuoretta kaappausta seuran tiedotteessa.
Myös puolustaja itse odottaa innolla siirtoa Liigan kärkiseuran riveihin.
– Hieno fiilis päästä taistelemaan voitosta ja nähdä vähän uutta. Kärpät saa minusta erittäin hyvän puolustavan puolustajan, joka pystyy myös liikuttamaan kiekkoa jalalla. Alivoima on omaa erikoisalaani, ja toivon mukaan sillä saralla tulee myös vastuuta. Pyrin tukemaan hyökkäyksiä parhaani mukaan, mutta varmaan enemmän siellä puolustuspäässä on se minun roolini, Teppo kommentoi.
Helsinkiläispuolustaja liittyy Kärppien harjoitusvahvuuteen tiistaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jesse Puljujärvi ilmiliekeissä! Takoo tuhoa Sveitsissä suomalaistutkaparin kanssa
- Asiantuntija Patrik Laineesta: ”Sarjan huonoin pelaaja”
- Aron Kiviharjun telomisella kova hinta! Jukurit-pelurille pitkä pelikielto
- Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit!
- KooKoolta merkittävä sopimusuutinen: ”Kymmenentenä koko Liigasta”
- Christopher Gibson: uusi seura
- Maajoukkuejärkäle teloi Aron Kiviharjua – pelikieltoa rapsahti
- Mikko Rantasesta huolestuttava tieto – sairauslomasta tulossa odotettua pidempi
- 10-1! Tappara teurasti KalPan – Kristian Tanus tulikuumassa pisteputkessa
- Lupa myönnetty: Patrik Laineen siirto lähellä NHL:ssä
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- Christopher Gibson: uusi seura
- Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit!
- Jukurien tähtipuolustaja vaihtaa maisemaa – siirtyy huippuseuraan!
- Jukurit: seuraava pelaaja ulos seurasta!
- HPK:n ulkomaalaisvahti vuokralle toiseen Liiga-seuraan