Rauma Lukossa tällä hetkellä kiekkoileva, alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen vuodenvaihteen MM-kisoissa kuulunut Ville Petman siirtyy tulevaksi kaudeksi Lappeenrannan SaiPan Liiga-joukkueen riveihin, kertoo Ilta-Sanomat.

20-vuotias hyökkääjä on alkujaan SaiPan oma kasvatti. Petman on iskenyt tällä kaudella Lukon paidassa pelaamissaan 34 Liiga-pelissä tehot 2+2.

Junnumaajoukkueiden vakiokalustoon kuulunut Petman on voittanut urallaan myös alle 18-vuotiaiden MM-kultaa. Nuorukainen on kiekkoillut osan kaudesta Lukon A-junioreissa, joissa hyökkääjä on nakutellut kuuteen peliin tehot 4+2.

Ilta-Sanomat uutisoi samalla Mestis-seura Imatran Ketterässä tällä kaudella pelaavan 19-vuotiaan Santeri Airolan liittyvän ensi kaudeksi Tampereen Ilveksen vahvuuteen. Airola on merkkauttanut 25 Mestis-pelissä tehot 0+11. Airola on Pittsburgh Penguins 7. kierroksen varaus viime kesältä.

Kumpaakaan siirtoa ei olla vielä vahvistettu seurojen puolelta.