Winnipeg Jetsin tähtipuolustaja Dustin Byfuglienin koko kauden jatkunut sopimussirkus saataneen päätökseen lähipäivien aikana.

Jetsin uskotaan heivaavan 7,6 miljoonan dollarin kausipalkkaa nauttivan, koko kauden pelaamatta olleen konkaripakin sopimuksen siirtolistalle, mikä mahdollistaisi sille puolustajan palkkakulujen vapauttamisen muihin hankintoihin.

Myös seuran suomalaistähti Patrik Laine kommentoi Byfuglienin tilannetta omaan suorasukaiseen tyyliinsä Winnipeg Sunille.

– Hän tienaa isoja summia, ja pojat, jos hän hän ei halua pelata meidän pitäisi todennäköisesti käyttää tuo summa johonkin toiseen pelaajaan. Mutta näin asiat joskus menevät ja tämä on tilanne, jonka kanssa joudumme elämään. Ja olemme pärjänneet hyvin tähän saakka. Mutta se (Byfuglienin tilanne) ei saa olla tekosyy, Laine kommentoi.

– Jos kaveri ei ole luistellut tai treenannut puoleen vuoteen… itse en ainakaan pystyisi vaan hyppäämään kehiin ja pelaamaan kavereita vastaan, jotka ovat parhaassa kunnossa, Laine jatkaa.

Suomalainen kehuu samalla monivuotisen seurakaverinsa aiempaa vaikutusta Jetsille.

Buff on ollut valtava palanen tätä joukkuetta ja sen menestystä parin viime vuoden aikana, ja jo ennen kuin minä tulin tänne.

Yli kentällisen verran viime kauden pelaajiaan kesällä menettänyt Jets on tällä hetkellä läntisen konferenssin pudotuspeliviivan alapuolella. Kanadalaisseuralla on matkaa kevään tosipeleihin oikeuttavaan sijaan nyt kolmen pisteen verran.