Tappara-kasvatti pitkän tauon jälkeen taas kotimaassa – ”Hienoa palata Suomeen pelaamaan”
Tappara-kasvatti Roope Nikkilä palaa pitkän tauon jälkeen kotimaan kiekkokaukaloihin.
Mestis-seura RoKi tiedottaa nettisivullaan solmineensa 29-vuotiaan hyökkääjän kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
Nikkilä on pelannut neljällä viime kaudella Ranskassa, ja kahdella viimeisimmällä sesongilla maan pääsarjassa Strasbourgin ja Mulhousen joukkueissa, joissa 64 ottelun saldo oli 44 tehopistettä.
Kuluvalla kaudella monipuolinen hyökkääjä on pelannut neljä kamppailua Saksan kolmanneksi korkeimman sarjatason Saale Bulls Hallessa.
– Hienoa palata Suomeen pelaamaan. Viimeiset vuodet Ranskassa ovat opettaneet paljon ja ovat täynnä mahtavia kokemuksia, sekä muistoja. Talven aikana alkoi kiinnostamaan ajatus pelata jälleen Suomessa ja olen iloinen, että RoKin kanssa asiat saatiin maaliin. Odotan innolla tulevia otteluita ja kovaa taistelua pudotuspelipaikasta, Nikkilä toteaa.
Nikkilä on pelannut aikoinaan myös yhdeksän Liiga-ottelua Ilveksessä.
Suomessa hyökkääjä on kiekkoillut viimeksi kaudella 2014-15 tuolloin Suomi-sarjassa pelanneessa Kooveessa.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan