Leijonien MM-kultavahti joutui pettymään – NHL-unelma siirtyi jälleen
Leijonien viime kevään MM-kultajoukkueeseen kuuluneen maalivahti Veini Vehviläisen NHL-debyytti antaa yhä odottaa itseään.
Tällä kaudella Columbus Blue Jacketsin farmiseura Cleveland Monstersissa pelannut 23-vuotias Vehviläinen on urakoinut AHL:ssä 29 ottelua torjuntaprosentilla 90,6.
Vielä viime kaudella Kärppien maalilla loistaneen Vehviläisen tuorein tilaisuus NHL-debyyttiin siunaantui Elvis Merzlikinsin loukattua itsensä tiistain vastaisenä yönä ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan.
Blue Jacketsin GM Jarmo Kekäläinen päätyi kuitenkin hälyttämään ”ylös” Vehviläisen sijaan latvialaismaalivahti Matiss Kivlenieksin, joka pääsi pelaamaan jo aiemmin kaudella neljä NHL-peliä ykkösvahti Joonas Korpisalon lähes kahden kuukauden mittaisen sairasloman aikana.
Vehviläinen solmi Blue Jacketsin kanssa kahden vuoden sopimuksen viime kesänä. Maalivahti on ollut urallaan voittamassa aikuisten MM-kullan lisäksi myös alle 20-vuotiaiden MM-kultaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!