Oho: Pakkilupaus nousi Nuorten SM-liigasta Liigaan – sai päähänsä heti kultakypärän
Kuva: Ilari Isotalo
MIKKELI. Vastaukset otsikon kysymykseen ovat ”Axel Rindellin lahjakkuudesta” ja ”Jukurien armottomasta maalinteon tuskasta”.
Jukurien A-nuorten mukana perjantaina pelannut pakkilupaus nousi liigajoukkueen kokoonpanoon lauantaiksi HIFK-pelissä. Teholinko sai nousun myötä päähänsä kultaisen kypärän. Kuulostaa oudolta, mutta tapaus on kaksiteräinen miekka.
– Ei ole vartioitu olo, ei siinä sen ihmeempiä. Ei sitä pelin aikana ajattele, ihan peruskypärä, Rindell virnistää HIFK:sta irronneen yllättävän oloisen 3-2-jatkoaikavoiton jälkeen.
Jukurit on tehnyt Liigassa 113 maalia, joka on toiseksi vähiten. Toisaalta Rindell on paukuttanut kauden 46 ottelussa miehekkäät tehot 6+15=21 (-18). Puolustaja on ollut siis mukana Jukurien noin joka viidennessä-kuudennessa osumassa ja lisäksi hän on painanut pisteille suurinpiirtein joka toisessa koitoksessa. Tahti on pakille kuin pakille komea.
– En usko, että mitenkään yksi pelaaja olisi ratkaisevassa roolissa. Ollaan kummiskin tosi laajalti tehty.
HIFK:ssä viime kaudella pelanneen Rindellin joukkue ei Liigassa pelaa muusta kuin kunniasta. Nuorissa Jukurit puolestaan on mukana yhä pudotuspelitaistelussa.
– Voitto tuntui totta kai hyvältä. Ja varsinkin, kun oli HIFK, niin vieläkin paremmalta. Me ei olla hirveästi voitettu, Rindell puhuu kasvattajaseuransa lyömisestä.
Jukurien A-nuoret pelaavat keskiviikkona kuolemanottelussa JYPiä vastaan. Laulu on selvä: Voittaja jatkaa pudotuspelien avauskierrokselle, häviäjällä koittaa kesäloma.
Kummat pelit kiinnostavat enemmän, Liigan vai nuorten?
– Niin no, se on vähän vaikea verrata. Liigapelit on aina liigapelejä, mutta A:ssa pääsee taistelee mitaleista. Sekin on hienoa. En osaa oikein valita.
LUE MYÖS: ”Oltiin Burger Kingin jonossa” – Mikko Rantaselta hauska paljastus: näin Patrik Laine kuuli miljoonadiilistään
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!