Hallituksen yksityislento ei maistunut! Maajoukkuepakki ei paennut koronavirusta – jäi Suomeen harjoittelemaan
Kuva: Juha Tamminen
Koronaviruksen jyllätessä ympäri maailmaa myös useimmat ammattiurheilijat ovat suunnanneet takaisin kotimaihinsa.
Ensi kaudellakin SaiPassa jatkava slovakialaispuolustaja Mario Grman päätti kuitenkin jäädä Lappeenrantaan.
Joukkue nosti sosiaalisen median kanavissaan esiin 22-vuotiaan Grmanin slovakialaiselle Nový Čas -lehdelle antaman haastattelun, jossa pakki kehuu vuolaasti Suomea ja Lappeenrantaa.
Syksyllä 2019 Suomeen saapuneella Grmanilla olisi ollut mahdollisuus palata koronaviruksen leviämisen vuoksi kotimaahansa, sillä Slovakian hallitus järjesti Suomessa olleille urheilijoilleen yksityislennon Helsingistä kotiin.
Grman ei kuitenkaan tarjoukseen tarttunut, koska olisi joutunut kotimaassaan karanteeniin kahdeksi viikoksi. Saimaan rannalla on mahdollisuus harjoitella ja liikkua ainakin toistaiseksi hieman vapaammin.
Slovakian-koneessa matkasivat muun muassa Kärppien Michal Kristof, HPK:n Filip Krivosik, sekä Suomessa olleita maan ampumahiihtäjiä.
Koronaviruksen vuoksi perutulla avauskaudellaan Suomessa maajoukkuepakki summasi 37 ottelussa 7 (1+6) tehopistettä.
Mario Grman todella viihtyy Lappeenrannassa!
Slovakialainen iltapäivälehti kirjoittaa, kuinka Grman ei käyttänyt maan hallituksen tarjoamaa yksityislentoa, koska halusi jäädä treenaamaan ja elelemään Saimaan rannalle.
#SaiPa #Lappeenranta #YlpeästiKeltamusta #Liiga

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!