JYPiltä mielenkiintoisia hankintoja: Nuorten Leijonien maalitykille diili – ”Omaa kansainvälisen huippupelaajan potentiaalin”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
JYP tiedottaa tehneensä kuusi pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.
Jyväskyläläisjoukkueen paidan pukevat päälleen hyökkääjät Patrik Puistola, Severi Lahtinen, Samuel Helenius ja Mikko Salmio. Puolustus vahvistuu Aleksi Salosella ja Joni Jurmolla.
Kiinnostavin vahvistuksista lienee 19-vuotias Puistola.
Puistola on Tapparan kasvatti, joka kiekkoili päättyneellä kaudella tamperelaisryhmän lisäksi Liigassa Jukureisssa ja KooKoossa.
Carolina Hurricanesin kesän 2019 NHL draftin kolmannella kierroksella nappaama Puistola on nuorten maajoukkueiden vakiokasvo.
– Puistola omaa kansainvälisen huippupelaajan potentiaalin ja uskon vahvasti siihen, että hän tulee lyömään itsensä läpi liigatasolla kahden seuraavan kauden aikana, toteaa JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen.
Mielenkiintoinen hankinta on myös Pelicansista Jyväskylään saapuva Lahtinen, joka summasi toissa kaudella 50 Liiga-ottelussa 22 tehopistettä, mutta päättynyt sesonki meni mönkään alkukaudesta tulleen ylävartalovamman vuoksi.
– Lahtisesta saamme joukkueeseen yhden tämän sarjan kiekollisesti taitavimmista ja luovimmista pelaajista. Lahtisen kiekollinen taitavuus on poikkeuksellista ja uskon hänen pystyvän kehittämään JYPissä kokonaisvaltaista pelaamistaan ja sitä kautta ottamaan myös vastuullisen hyökkäyssuunnan rooliin tulevalla kaudella, Viitanen toteaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan