Täysin ylivoimainen ykkössija – Ilveksen maajoukkuemiehestä liigakauden paras tulokas
Ilveksen hyökkääjä Matias Maccelli on liigakauden paras tulokas, sarja tiedottaa nettisivuillaan. Pelaaja sai jääkiekkotoimittajien äänestyksessä parhaalle tulokkalle myönnettävän Jarmo Wasaman muistopalkinnon ylivoimaisesti.
Nuorten ja miesten maajoukkuemies keräsi äänestyksessä 40 ykkössijaa ja yhteensä 249 pistettä. Kärppien maalivahti Justus Annunen sijoittui toiseksi ja Jukurien puolustaja Axel Rindell kolmanneksi.
Vuonna 2000 syntynyt Maccelli iski tupsukorvissa ensimmäisellä liigakaudellaan 43 ottelussa tehot 13+17=30 (+6).
Kahtena viime vuonna palkinto oli mennyt TPS-leiriin, sillä vuosi sitten tällä palkittiin Kaapo Kakko ja kaksi vuotta sitten Petrus Palmu.
Maccelli on jo 12:s Ilves-pelaaja, joka voitti kyseisen tittelin. Vuonna 2017 pytyn sai Otto Koivula.
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta