Kolme maata ja takaisin Tapparaan – ulkomailta palaava Dominik Hrachovina myöntää kaivanneensa Suomeen: ”Oon mä ollut yhteydessä melkein joka päivä”

Päivät pitenevät, linnut laulavat, auringonpaiste terävöityy, mutta jääkiekkoa ei pelata. Tapparaan ensi kaudeksi palaava Dominik Hrachovina kuulostaa linjojen läpi silti positiiviselta, kuten aina.

– Tällä hetkellä on semmoinen aika karanteenifiilis, ei saa liikkua periaatteessa yhtään, eikä tehdä mitään. Kaikki on kiinni, paitsi kaupat, mistä saa ruokaa ja kaupat, mistä saa ruokaa eläimille sekä apteekit, kotoaan Tsekin Brnosta tavoitettu kaksinkertainen Suomen mestari luettelee.

Päättyneen ja edellisen kauden muualla Euroopassa pelannut vahti lähti Suomesta kahdeksan vuoden jälkeen.

– Oon mä ollut yhteydessä Suomeen melkein joka päivä. Tilannetta pitää tarkkailla, että missä mennään – koska pääsen Suomeen ja näin? Katsotaan.

– Ekalla kaudella ja tokan alussa ikävä oli kova. Suomi on mulle semmonen paikka, missä viihdyn.

Suomessa pelaaja muistetaan menestyjänä ja ihmisenä, joka näytti hymyilevän aina. Tsekkiläinen voitti kausina 2016-18 kaksi Suomen mestaruutta ja yhden hopean. Ikävän pelaaja myöntää.

– Todellakin oon kokenut sitä. Varsinkin, kun on huonot ajat, niin kääntyy sitten siihen, missä on hyvät ajat, suomen kielen yläasteikäisenä oppinut Hrachovina vertailee liigataivaltaan ja Euroopan kierrostaan 2018-20.

– Ekalla kaudella ja tokan alussa ikävä oli kova. Suomi on mulle semmonen paikka, missä viihdyn ja missä tuntuu, et oon kotosalla. Oon kaivannut sitä, Tamperetta, ihmisiä. Pelaajiakin.

Kaksi kautta kiertolaiselämää

Pelaaja edusti menneen kahden kauden, eli 2018-20:n, aikana neljää eri joukkuetta kolmessa huippusarjassa: KHL:ssä, NLA:ssa ja Tsekin Extraligassa. Rivien välistä voisi päätellä, ettei aika kazakstanilaisessa, silloisessa Barys Astanassa ja Sveitsin Ambri-Piottassa mennyt ihan hanskaan.

– Oli valitettava, iso loukkaantuminen, kun lähdin Tampereelta. Se ei auttanut KHL-kautta. Ei ollut oikein ehjä kausi, rikkinäistä oli koko aika. Tuli leikkausta sinne sun tänne, pelaaja listaa rauhalliseen äänensävyyn.

– Venäjällä ei ollut kovin mukavaa… Tai no, pelejä ei tullut niin monta, ku halusin. Eikä numerotkaan ollu huikeet. Siihen nähden, missä kunnossa jalka oli, niin ei ollut huonoa.

Hrachovina pysäytteli KHL:ssä kaudella 2018-19 kiekkoja runkosarjassa 91,4 prosentin ja pudotuspeleissä 88,9 pinnan tarkkuudella.

– Venäjällä ei ollut kovin mukavaa…

– Kesällä (2019) sain tietää, että hommat ei jatku. Se harmitti, kun olin kunnossa. Halusin näyttää, et pystyn pelaa, ja että miksi olivat ottaneet mut edellisenä kesänä, vahti viittaa kazakstanilaisporukkaan.

Viime kausi meni siis Keski-Euroopassa, aluksi Sveitsissä pätkädiilillä ja sitten Tsekin pääsarjan Liberecissä. Siellä pikkumustat tarttuivat peräti 92,7 prosentin varmuudella.

– Sveitsissä oli mukava alku. Sitten se meni semmoiseen tilanteeseen, että en tykännyt olla. Oli outo tilanne ylipäänsä.

– Sit tuli kutsu kotiin, kymmenen vuoden jälkeen. Se oli tosi mukavaa, pääsin pelaa periaatteessa joka peliin. Pääsin sille tasolle, missä halusin jääkiekkoilijana olla: Siihen, mihin jäin ennen kuin loukkaannuin.

Karu loppu Euroopan kierrokselle

Liberec oli ainoa, joka rikkoi maan pääsarjan runkosarjassa sadan pisteen rajan. Sveitsissä alkanut sesonki loppui Tsekissä kuin seinään.

– Harmitti todellakin. Oli mahdollisuus saavuttaa jotain. Mutta toisinpäin, elämää on vaan yksi. Tilanne on tämmönen, eikä sille voi mitään. Totta kai harmittaa, se on ihan selvä.

Tsekin maajoukkuevahti on nähnyt kaikenlaista. Onko Kazakstanin, Sveitsin ja Tsekin reissulta kerrottavana mitään huvittavia, julkaisun kestäviä tarinoita?

– Tarinoita on niin monta, että jos kysyt noin, niin en muista nyt.

– Ei mitään ihmeellisiä. Tarinoita on niin monta, että jos kysyt noin, niin en muista nyt, vahti virnistää ensiksi.

– Venäjältä niitä tulee aina muutamia, mutta emmä tiiä, onko mitään paljastettavia. Sveitsissä oli semmonen hauska, että ennen peliä mentiin katsomaan jotain puita.

Kotoa kotiin

Hrachovinan voitaneen sanoa liikkuvan kodista kotiin, eli Brnosta Tampereelle. Koska Tapparan toinen paluumuuttaja on Jukka Rautakorven paikan ottava päävalmentaja Jussi Tapola, on kysyttävä, että vaikuttiko hänen paluunsa myös Hrachovinan päätökseen palata?

– No emmä tiiä, oliko se valmennus. Oon pelannut molempien valmentajien alla. Halusin mennä Tapparaan. Jupen (Tapola) kaa voitettiin mestaruuksia, sillä on positiivinen vaikutus, pelaaja järkeilee, ja veistelee:

– Oon kuitenkin vaan maalissa.

– Oon kuitenkin vaan maalissa.

Suomi on maalivahtien luvattu maa, ja se sen sijaan on yksi iso syy paluulle pohjolaan.

– Jos itsestäni puhun ja oisin jäänyt Tsekkeihin tai mihin vaan muuhun maahan, niin tuskin olisin pelannut siellä, missä oon pelannut. Oli se sitten Suomi tai KHL, tai mikä vaan, pelaaja viittaa vuosien takaiseen ensimmäiseen tulemiseen Suomeen.

– Se on ihan selvä fakta, tiedän tasan tarkkaan. Suomen maalivahtikoulu on ihan maailman huippuluokkaa. Jos katsotaan NHL:ää ja muita korkean tason liigoja, niin kaikissa on maalivahtivalmentajia ja maalivahteja vaikka kuinka paljon.

Brnosta maailmalle ponnistanut vahti täyttää 26 vuotta elokuun lopussa. Nyt tilillä on kaksi Suomen mestaruutta ja sinänsä pitkä rundi Euroopassa.

– Suomen maalivahtikoulu on ihan maailman huippuluokkaa.

– Emmä tiiä, oonko kokenut kaikkea, mutta jotakin. Onneksi oon saanut pelata joukkueissa, jossa on saanut voittaa. Näyttää, että oon kokenut paljon.

– Vaikea sanoa. Ehkä joo, oon 25, niin ehkä vähän kokenut, mutta en liikaa, pelaaja lopettaa.

Toivottavasti ensi syksynä alkavalla kaudella on taas uusien tarinoiden aika.