Suuren kohun saattelemana TPS:stä viime kauden alussa potkut saanut Jonne Virtanen nähdään tulevalla sesongilla Sport-paidassa.

Vaasalaisryhmän päävalmentajana työskentelee Virtaselle hyvinkin tuttu tekijä, jo JYP- ja Lukko-paidassa keskushyökkääjää komentanut Risto Dufva.

Päättyneellä sesongilla Mestiksen TUTO Hockeyssa, sekä tanskalaisseura Herning Blue Foxissa kiekkoillut Virtanen ei halua tehdä tulevasta roolistaan suurta numeroa.

– Pelikentällä oon tottunut olemaan puolustava sentteri, mutta yleensä puhutaan, että halutaan kokonaisvaltaista peliä enemmän, joten haluan tottakai auttaa myös hyökkäämisessä. On hienoa päästä pelaamaan erikoistilanteita kuten alivoimaa tai kun johtoasemassa pääsee loppuhetkillä kentälle, Virtanen toteaa Sportin nettisivulla ja jatkaa:

– Pukukopissa on sitten oma roolinsa. Tässä on vuosien varrella ollut erilaisissa tilanteissa eri joukkueissa. Sitä on nähnyt, miten otetaan erilaisia steppejä ja miten joukkueissa suhtaudutaan siihen, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Virtanen on kokeneena pelaajana myös tietoinen, että tuleva rooli on ansaittava, eikä aiemmilla tekemisillä ole väliä.

Koronavirustilanteen vuoksi myös jääkiekkoilijoilta vaaditaan tällä hetkellä harjoittelussaan omatoimisuutta.

– Voi olla, että kokoontumiset jää pitkäksikin aikaa, mutta ei se pelaajia haittaa. Ollaan kuitenkin kaikki totuttu harjoittelemaan omatoimisesti. Yhteiset jäät tämä estää, mutta jos joku ei osaa itse harjoitella, se on kyllä ihan oma vika. Pururadat ja rappuset on auki ja jokainen osaa punnertaa. Oman kunnon ylläpitämiseen tämä tilanne ei vaikuta, Virtanen vakuttaa ja kertoo otteita omasta treenaamisestaan:

– Tilasin juuri kahvakuulan ja nyrkkeilysäkin. En juuri tykkää juosta tai pyöräillä, mutta teen sitä silti. Sauvakävely on tylsää, ei se tunnu edes treenaamiselta, mutta se hyödyttää. Toki nyt kun on pieniä lapsia, välillä lähtee ihan mielellään lenkille.

Virtanen kertoo treenirepertuaariinsa kuuluvan myös erilaiset pallopelit.

– Futista, sulkapalloa, pingistä. Ihan sama mikä pallo, kunhan saa vaan pelata, ”Monsterimonnina” sosiaalisessa mediassa tunnettu sentteri toteaa.