Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) puheenjohtajana jo vuodesta 1994 lähtien toimineen Rene Faselin nykyinen kausi päättyy syyskuussa.

Sveitsiläishammaslääkäri on ilmoittanut jo aiemmin, ettei aio hakea enää jatkopestiä.

Faselin seuraaja oli tarkoitus valita kevään MM-kisojen aikana, mutta koronaviruspandemian peruttua tapahtuman on uusi ajankohta sivuun siirtymiselle tämänhetkisen tiedon mukaan syyskuussa.

The Hockey News-lehti tiedustelikin 70-vuotiaan Faselin tulevaisuuden suunnitelmista ottaen puheeksi jo pitkään velloneet huhut hänen siirtymisestään KHL-pomoksi.

Fasel kuitenkin torjuu asian.

– Pidän näistä huhuista, mutta olen tällä hetkellä sataprosenttisen sitoutunut tehtääväni IIHF:n puheenjohtajana, Fasel naurahtaa kiekkoraamatun mukaan.